Hush! It's a Secret!

If I could only find a note to make you understand

2012-01-22T17:02:00.000-08:00

"Onko sulla kaikki hyvin?"
"Niin nyt kuitenkin on asiat parempaan päin?"

Ei vitussa. Ei tosiaan ole. Mikään ei ole hyvin. Vihaan tätä kaupunkia, maata, maanosaa, planeettaa, koko vitun universumia. Vihaan karmaa, vihaan itseäni. Mä en jaksa, enkä edes halua jaksaa. Alan erakoitua, en halua kuin olla yksin ja työnnän ihmisiä pois luotani. Taas. Tupakat loppuu, enää muutama jäljellä ja niistäkin yksi on katki. Väsyttääkin, mutten tiedä haluanko nukkua vai olla hereillä. Mun mielikuvitus juoksentelee missä sattuu enkä yksinkertaisesti pysy enää perässä. Päässä liikkuu sen verran kamalia asioita joita voisi tapahtua ja jotenkin melkein jopa ajattelen niiden välillä olevan totta ja melkein itken.
Vainoharhaisuus on huipussaan, en uskalla tehdä enkä sanoa mitään, liika analysoin kaikkea... Liika analysoin ihmisten facebook päivityksiä ja pelkään ja toivon biisien liittyvän minuun. Oikeastaan vain yhtä biisiä, jonka Vappupoika linkkasi. Kaipaan häntä edelleen, paljon. Tuntuu niin säälittävältä ja naurettavalta välittää vieläkin. Odotan edelleen jotain, mutten tiedä edes mitä. Välillä musta tuntuu että koko maailma tietää musta kaiken ja ahdistun. Pelkään että äiti huomaa, isä huomaa, siskot huomaa, kaverit huomaa.. Hetki, eihän mulla ole kavereita. Mä olen yksin.

Tekee mieli oksentaa. Näytän lihavalle joka kulmasta ja joka vaatteessa. Pelkään joka kerta kun on puhe laihduttamisesta tai ruuasta että alan itkemään. En halua kuunnella enkä puhua aiheesta. Äiti vihjailee välillä taas mun olevan laiha. Se tarkkailee välillä vähän mun syömistä. Lähinnä kommentoi. Kiitos terkkarin, joka käski alkaa vetää mm. rauta lääkkeitä. Syö tätä, syö sitä. En halua että kukaan tarkkailee mun ruokailua. Melkein joka päivä koulussa joku luokalta alkaa puhua laihduttamisesta ja kuntoilusta ja ruuasta. Hiljenen, ahdistun ja haluan juosta pois. En halua kuunnella. Jokunen saattaa valittaa olevansa lihava. Mä vain istun hiljaa. En osaa sanoa mitään. En uskalla sanoa mitään. Kommentoin jotain vain nopeasti ja yritän vaihtaa aihetta. Tästä syystä en melkein uskalla mennä edes kouluun. En halua kuunnella ihmisten puhetta siitä kuinka he ovat liian lihavia ja kuinka pitäisi laihduttaa. Kuinka kävi eilen salilla ja lenkillä ja joogassa ja söi niin vitun terveellisesti. Eikö ne huomaa kuinka paljon nuo puheet ahdistaa mua? Mä en tiedä mitä mä teen jos kukaan enää puhuu tälläisiä. Pariin otteeseen olen jo paennut vessaan ja istunut hetken lattialla kasaten itseäni. Musta ei ole auttamaan ketään tässä asiassa. En kykene siihen. Mä olen pahoillani, mutta mä en vaan pysty siihen.
Sattuu liikaa. Ahdistaa liikaa. Enkä saa edes viiltää. Haluaisin vain tuntea jotain muutakin välillä. Sitä kipua taas. Miksen saa? Antakaa mun. Haluan olla elossa taas. Tuntea olevani elossa.
En osaa tehdä mitään kunnolla. I'm so awkward... I hate my awkwardness.
Voicelta tulee Changed the way you kiss me, en saa artistia päähän, mutta tää biisi saa mut oikeasti aina itkemään.

"Joo, kaikki on kunnossa. Mä voin ihan hyvin."

This merry-go-round has spun itself into the ground

2012-01-15T14:16:00.000-08:00

Koko kroppa tärisee ja itku tuntuu kurkussa. Pitkän aikaa on ollut hiljaista ja mä olen vain toivonut jotain.. jotain. Edelleen odottanut, tietäen ettei se kuitenkaan tapahdu. En nuku seuraavana yönä varmaan silmäystäkään. Vappupoika tuli puhumaan mulle. Kysyi jotain että olisinko vielä odottanut meidän jutulta jotain ja totesi että kun ei asiat mihinkään oikeen edennyt niin oli parempi vaan saada sit joku päätös koko jutulle. Mä sitten Supernaisen rohkaisemana sanoin mitä sydämellä on. Sanoin katuvani aika paljon sitä etten yrittänyt tarpeeksi tai tehnyt oikeen asioiden eteen mitään koska pelkäsin jotain, pelkuri kun olen. Nyt sitten istun täällä kylmässä peittojen alla kyyneleet silmissä odottaen vastausta. Tulenko saamaan sitä ikinä? En tosiaankaan tiedä. Tällä hetkellä näyttää toivottomalta. Mä toivon. Mä toivon että hän ymmärtäisi kuinka pahalta musta tuntuu kun olin pelkuri ja hän antaisi minulle mahdollisuuden, vaikka sen sitä varsinaisesti edes pyytänytkään. Mä haluaisin kupin teetä ja tupakan rauhoittamaan oloa. Hiljensin koko pojan.Vihreä pallo nimen vierestä katoaa ja mä jään ruudun taakse tyhjänä ja tyhmänä tuijottamaan, ilman vastausta. Kyyneleet meinaa jatkuvasti ottaa vallan, mutta jotenkin onnistun nielemään ne ja sivuuttamaan itkun. Edelleen epätiedossa, itseinhossa ja päässä tuhansittain enemmän kysymyksiä. Please, please, please I'm begging on me knees don't let him be in love with someone else...

Huomenna on muutenkin stressaava päivä, jää unet ihan varmasti olemattomiksi. Paljastan nyt viimein, ihan vain helpottaakseni asioista puhumista ja selittämistä täällä, että ala jota opiskelen on kauneudenhoitoala. Opiskelen siis kosmetologiksi. Meillä alkoi nyt jalkahoidot, joten mun koulunkäynti on tavallaan ihan helvettiä. Harjoitellaan jotain, toisillemme tietysti, ja mun täytyy paljastaa mun jalat. Se ei sujunut hyvin viimeksi. Käärin lahkeet ja nilkat paljastuu. Kaikki ympärillä hiljenee ja vilkuilee ilmeettöminä vuorotellen mun nilkkoja ja kasvoja. Opettajakin vaivaantuu. Se ei pahemmin neuvo, hädin tuskin eds viitsii katsoa. Koko maailma sulkee taas silmänsä mun pahalta ololta. Ihmiset ympärillä katsovat mua salaa ja miettivät selkeästi asiaa. Joka kerta kun he huomaavat mun huomanneen heidän tuijottavat uteliaat katseet he kääntävät sen nopeasti pois. Loppu päivän ajan he katsovat minua vaivaantuneina. Huomenna mun pitäisi sitten kokea se taas uudelleen, kun jatketaan harjoittelua. Ei tosiaan, ei siis niin yhtään, olisi fiilistä siihen. Ei ole fiilistä mihinkään. Lisäksi mun pitäisi huomenna tavata taas se hemmetin terkkari. Luulin päässeeni siitä, vaan unohdin että tänä vuonna meillä onkin terveydentarkastus ja minulla se on tietysti huomenna.

Koska ihmiset lakkaavat odottamasta multa niin paljon ja hyväksyvät sen faktan että olen vain ihminen?

We knew it'd happen eventually.

2012-01-04T02:47:00.000-08:00

"Oon vaan ajatellut että en halua olla kuin sun kaveri enää."
Piste i:n päälle. Mä en jaksa. Kukaan ei jaksa. Edes lumisade ei saa mua nyt hymyilemään. Sen tiesi että tämä on edessä, sen tiesi ettei hän enää välitä, miksi se silti sattuu? Haluan nukkua. Niin paljon etten voi edes sanoa. Se vain muuttuu koko ajan kaukaisemmaksi. Liikaa vihaa, liikaa surua, liikaa ajatuksia. Ne unet jotka mulle suodaan on painajaisia. Mä vihaan tätä. Mä vihaan itseäni. Mä vihaan itseäni. Niin helvetin paljon. Liikaa kysymyksiä... Miksi? Milloin? Mä haluan tietää, mutten voi kysyä. Mä haluan uuden mahdollisuuden, mutta en halua olla säälittävä. Mä haluan huutaa koko maailmalle miltä musta tuntuu, mutta en silti halua kenekään huomaavan mun olevan näin heikko ja surullinen.
Se on hyvästi Vappupoika nyt, koska molemmat sen kuitenkin tietää ettei me tulla enää pitämään pahemmin yhteyttä.

I think I'm dumb

2012-01-02T01:35:00.000-08:00

Mun reidet on ihan kamalat. Isot ja löysät. Helvetin rumat.. ällöttävät. Mä itkin niitä eilen. Romahdin lattialle ja itkin mun reisiä. Itkin itseäni. En halua olla minä. Miksi mut on vangittu tähän ruumiiseen? Tähän vartaloon? mitä mä tein niin kamalaa? Sydämessä pistää edelleen kun vilkaisenkin peiliin. Meikkaaminen hankaloituu kun en kestäisi tuijottaa omaa naamaani. Kynnet painautuu ihoon ja vetää kerta toisensa jälkeen punaisia naarmuja pitkin mun käsivarsia. Hetkellisesti tuntuu etten hallitse itseäni, kuin olisin jossain muualla kuin omassa mielessäni. Tästä ei tule mitään. Mun pitäisi selvitä ulos täältä alle tunnissa, mutten onnistu edes meikkaamaan ilman että ahdistun. Mun vaan täytyy silti yrittää. Mun pitää nähdä tänään Supernainen ja mun pitää lähettää tänään Vappupojalle viestiä. Mun pitää saada meidän jutusta nyt jotain selkoa. Senkin ajatteleminen saa kynnet painautumaan vaan syvemmälle. Pakko ryhdistäytyä.

Loppuun vielä jotain hyvääkin. Aamupaino 43.8. En silti vielä rastita 44.

I'm sorry it took so long.

2012-01-01T05:21:00.000-08:00

Jälleen kerran istun sängylläni, mieletön nälkä mahassa ja se tekee musta heikomman ja heikomman hetki hetkeltä. Mä olen riippuvainen tähän tunteeseen. Mä haluan sitä, mä tarvitsen sitä. Se on välillä ainoa asia joka saa mut hymyilemään. I'm addicted to hunger, but not enough. Mä haluan olla riippuvainen tästä kunnolla. Tänä vuonna muutenkin lupasin hymyillä enemmmän.

Mä olen aina ajatellut että jos en puhu ihmisille niiden on parempi olla. Eli siis jos mun ystävät on masenuneita ja niillä menee huonosti, on vaan parempi että pidän turpani kiinni enkä vaivaa heitäenempää mun säälittävillä ongelmillani. Olenhan mä tästä aikaisemminkin täällä kirjoitellut. Eilen kuitenkin tapahtui jotain minkä varmaan muistan vielä pitkään. Mun ystäväni soitti. Ystävä jolle pitäisi saada nimitys täällä blogissa, hän on kuitenkin niin hemmetin iso osa mun elämää. Olkoon nyt hän siis Supernainen, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Supermies vaan antaisi väärän kuvan henkilöstä. Kuitenkin, Supernainen soitti minulle eilen ja puhuin hänen kanssaan pitkään. Hän kertoi minulle ihan suoraa kuinka haluaisi minun alkavan puhua asioistani hänelle ja kuinka häntä harmittaa se kun ei tiedä oikeen mitä minun päässäni liikkuu ja mikä minun mieltäni oikeasti painaa. Hänen äänestään kuuli kuinka hän tarkoitti joka sanaa ja niin.. Hänen sanat ja ääni saivat minut tajuamaan että hänen kohdallaan taidan tehdä enemmän harmia ja tuhoa olemalla hiljaa. Tässä tapauksessa mun pitäisi rohkaistua viimein ja kertoa oikeasti enemmän. Kun kyseessä on ihminen joka oikeasti rakastaa minua ja välittää siitä mitä minulle tapahtuu ja mitä minulle kuuluu. Mä melkein itkin siinä puhelimessa, menetin välillä kykyni hengittää. Tein myös hänelle lupauksen, joka olisi ehkä järkevää myös osata pitään. Lupasin yrittää avata suutani enemmän. Puhua hänelle.
Tuntuu niin järjettömän typerältä aina tajuta asiat väärin ja kauhean myöhää

ps. Mulla on vahva tunne ettei tämä ole viimeinen kerta kun kuulette musta tänään.

Kuin unen lävitse äänesi kuulla voin.

2011-12-25T17:01:00.000-08:00

Herään aamulla itkien. Tätä ei mulle paljon tapahdu. Ei koskaan.
Makaan vaan sängyllä ja itken loputtomasti, en osaa lopettaa. Yritän itkeä hiljaa ja rauhoittua ettei kukaan kuule. Mietin miten kukaan voi olla niin ilkeä, miksi kukaan tekee tuollaista ja mitä minä tein väärin. Sitten tajuan kaiken ollaan unta. Unta jossa muutama mun vanha luokkalaiseni peruskoulusta kiusasi minua ja oli todella ilkeitä. Onnistun nukahtamaan taas ja näen painajaista käärmeistä. Pelkään käärmeitä helvetin paljon. Herään enkä uskalla liikkua.
Niin, miksihän se herääminen olikaan perseestä? En melkein ikinä erota todellisuutta ja unta toisistaan ja tapahtuu jotain tälläistä. Joten nyt en uskalla nukkua. En halua nukkua, koska en halua herätä enkä halua huomista. En halua olla hereillä, koska haluan ajan menevän nopeasti ja huomisen ja koska nukkuessa ei ole mitään. Ei tunne mitään. Sä vain olet. Nukut. Tää on nykyään varmaankin yksi mun elämän suurimmista ristiriidoista, niin surullista kuin se onkin. En tiedä onko parempi olla hereillä vai unessa. Uuvuttavaa.

Niin muuten, siitä terkkarista jota mun piti mennä tapaamaan. Herätys soi sillon aamulla ja painoin sen pois. Muutama minuutti ja totean ettei musta ole menemään sinne. En uskalla. Silmät kiinni ja jatkoin nukkumista. En ilmottanut sille terkkarille mitään, eikä sekään mua pahemmin kaipaillut. Good for me, en joudu ahdistumaan uudestaan. Nyt vaan inhottaa jos kukaan kysyy. Tosin ei ole vieläkään kysynyt joten en usko että kysyykään. Hyvä niin, koska en usko että kukaan oikeen tajuaa kuinka iso ja vaikea asia tää mulle oikeasti on. Enkä osaa enkä edes halua yrittää selittää sitä muille. Sitä ennenkin selittänyt omista peloistaan muille ja saanut pelkkää paskaa niskaan, so I rather not.

Jealousy, turning saints into the sea.

2011-12-23T16:46:00.000-08:00

Hölmöä ja tyhmää. Todella hölmöä ja tyhmää pelätä menettävänsä jotain mikä ei ole sinun. Olla mustasukkainen jostain mikä ei ole sinun. Minä olen todella mustasukkainen ihminen. En tosin vaan oikeen näytä sitäkään. Suututtaa, itkettää ja ahdistaa. Pelkään todella paljon, että Vappupoika pitää toisesta tytöstä. Oikeastaan enemmänkin että heillä olisi ollut jotain... juttua. Säätöä. Mä olen täällä, enkä voi tehdä mitään. Mulla oli tilaisuuteni. Hän on paljon kauniimpi kuin minä. Hän on hauskempikin varmasti. Hän ei ole outo. Minä olen outo ja ihan vitun sekaisin. Heillä on varmaan enemmän yhteistäkin. Hän on seksikkäämpi. Hänellä on jotain muotojakin. Hänellä ei ole lapsen vartaloa. Hän ei ole ällöttävä. Hän on helpompi kuin minä. Hän on siellä ja minä täällä.

Tää mustasukkaisuus ja tämä suunnaton alemmuuskompleksi saa mun pään ihan sekaisin. Vie kaikki voimat. En jaksa syödä, enkä jaksa olla syömättä. En halua olla hereillä, mutten myöskään nukkua. En halua olla kotona, enkä halua lähteä mihinkään. En halua puhua, en kuulla, en nähdä. En halua olla mitään. Haluaisin vain olla olematta. En halua kuitenkaan kuolla. Haluan vain tämän paskan olevan ohi. En halua olla minä. Haluan hänen tuntevan samoin, mutta en halua hänelle mitään pahaa. Pelkään mennä facebookiin. Pelkään näkeväni liikaa. Pelkään puhua hänelle. Pelkään hänen huomaavan kuinka paljon hän on minua parempi. Pelkään menettäväni hänet. Pelkään että kaikki on ohi. Pelkään että mokasin taas.

Tälläistä helvetin hyvää joulumieltä Treacelilla, mutta toivottavasti te kaikki osaatte nauttia joulusta, talvesta, ihmisistä ja kaikesta tästä kauniista ympärillä. Onnellista Joulua! ♥

The Killers - Mr.Brightside

I want to be thinner.

2011-12-18T10:36:00.000-08:00

Minä olen ällöttävä, lihava, inhottava, ruma, heikko, itsekäs ja huono ihminen.

Perjantaina paino oli noussut onneksi vain 200g eli painoin siis tasan 45. Suuri huokaus ja helpotus aamulla tämä. Luulin että söin kuitenkin jotenkin paljon sillon tai ainakin päässä huusin jatkuvasti itselleni sitä kuinke olen syönyt kuin sika. Silti lauantaina... Viikon ehdoton kohokohta aamulla. 43.8 kg. Sitä fiilistä ei oikeasti oi edes sanoin kuvailla. Niin uskomattoman mahtava! Melkein itkin riemusta ja ajattelin etten syö koko loppu vkl melkein mitään, siivoan vaikka ja saan viimein jotain aikaan. Olen kerrankin hyödyllinen ja reipas niin että voin olla ylpeä itsestäni..
Vaan ei. Tietysti mä pilaan kaiken. Ihan kaiken. Heitän kaiken laihduttamisen ja paastoamisen ja kaiken hukkaan. Lähden käymään siskoni luona ja no... Loput voikin päätellä. Pilaan kaiken. Heitän työni hukkaan. Turhaan uurastin. Tiedän ettäkyseessä oli nyt iltapaino ja se voi heitellä, mutta mikään näistä ei nyt lohduta. 46.2. Jokainen gramma mussa saa nyt mut tuntemaan oloni niin mitättömäksi ja heikoksi. I am so disgust myself.

Will my heart be broken when the night meets the morning star?

2011-12-15T10:01:00.000-08:00

Yllättäen ei mennyt tämä päivä ihan suunnitelmien mukaan.
Aamupaino oli 44.8. Mikä on helvetin hienoa, pudotin yli kilon... jonka tänään varmaan sitten lihoin takaisin. En ole oikeen tehnyt mitään, syönyt vain aika paljon. En haluaisi lihoa takaisin kaikkea sitä eilistä ponnistelua. Näin jos käy niin huomisesta tulee todella vähä ruokainen. Tulee kyllä varmaan muutenkin..

Mua myös pelottaa. Vappupoika on ehkä tulossa huomenna tähän kaupunkiin. Keikalle. En vaan ole varma onko tulossa, puhui yhdessä välissä siitä aika paljon ja vihjaisi että voisi nähdä silloin... Nyt vaan kun hänelle juttelin eilen ei hän sanonut koko asiasta mitään. Eikä nytkään näyttäisi tulevan minulle mitään siitä puhumaan. Tai puhumaan mitään muutakaan. Pelkään ettei hän halua nähdä minua. Hän tulee tänne eikä sano minulle mitään ja kuulen tästä joskus viikon päästä häneltä ohimennen tai luen facebookista.. Lisäksi en sitten uskalla luvata ystävällenikään että menisin taas viikonloppuna hänen luokseen. Jos olisin luvannut ja peruisin Vappupojan takia... Saisin varmaan taas syytöksiä niskaani. Sama se vaikka en olekaan nähnyt häntä varmaan useampaan kuukauteen pian, ei mun tunteilla ole väliä. En myöskään jostain syystä oikeen kehtaa kysyä asiaa häneltä. En tiedä edes miksi.. Toivon vain että jotain tapahtuisi. Merkitsisi minulle todella paljon tällä hetkellä tietää että hän välittää edes vähän.

ps. huomenna terkkarille... :s

Amy Winehouse - Will You Still Love Me Tomorrow?

But the feeling is blind

2011-12-14T13:25:00.000-08:00

Maha huutaa. Lujaa. Ei ole varmaankaan koskaan huutanut noin lujaa. Mutta minäpä en aijo syödä. En ole syönyt tänään mitään. En yhtään mitään. Aamulla puntari näytti 45.9 ja sen järkytyksen ansiosta päätin siinä hetkessä jättää tänään syömättä. Mä en ole koskaan tehnyt tätä aikaisemmin, ja nyt mietin syvästi että miksi en. Niin mahtava tunne. Tänään on ihan kaikki mennyt pieleen, mutta on jaksanut hymyillä kuitenkin kun mielessä on se tieto että on pysynyt näin vahvana. Ei murustakaan alas kurkusta. Useampi kuppi teetä ja koko ajan jotain tekemistä kehitteillä. Nälkäänkin tottui nopeasti ja muistiin palautui kuinka paljon rakastankaan tätä tunnetta. Voimattomuutta, sitä ainoaa heikkoutta jota en vihaa. Joskus siitä tulee vähän samanlainen olo kuin kofeiinista tai tupakasta. Ihan mielettömän mukava tunne. Tää pistää miettimään joskos huomennakin onnistuisi, vaikkakin olen huomenissa enemmän kotona kuin tänään. Silti, muut on jo syönyt kun tuun kotiin. Tykkään kauheasti kun on töitä nyt. Päivät on niin pitkiä eikä siellä koskaan tee mieli syödä. Kun tulee kotiin kaikki muut on jo syönyt eikä kukaan oikeastaan kiinnitä niin hirveästi huomiota siihen syötkö vai etkö. Mä haluaisin onnistua tässä huomennakin, mutta pitää nyt katsoa mikä fiilis on aamulla. Niin ja tietysti, mikä paino.

ps. hankin itselleni mittanauhan, pääsen kyttäämään vielä ympärysmittojani. <3 :)

I wish "If only..."

2011-12-11T14:57:00.000-08:00

Mä vaan toivon jatkuvasti että olisin tehnyt kaiken toisin.
Toivon etten olisi koskaan tullut ulos kuorestani. Että en olisi ikinä näyttänyt tunteitani maailmalle ja muuttunut tälläiseksi heikoksi paskapääksi. Toivon etten ikinä olisi vaivannut muita mun ongelmilla.
Toivon välillä salaa myös että en vieläkään osaisi itkeä.

Toivon etten olisi näin huono ihminen ja ystävä. Toivon että olisin tehnyt kaiken toisin silloin, kun ystävälleni tapahtui jotain kamalaa. En olisi jättänyt silloin mun ystävääni yksin... Sanoin että lähden, mutten lähtenyt. Mietin jatkuvasti miten asiat olisi voinut mennä toisin jos olisin vain mennyt hänen mukanaan. Olen pyytänyt anteeksikin ja hän antoikin anteeksi. Silti minusta tuntuu että olen syyllinen kaikkeen, vaikka monet vastaan väittääkin. Mä olen. Tiedän sen ja ystäväni tietää myös.Hänen vanhempansa ja perheensä tietää sen. Kaikki sen tietää. Mä olisin voinut estää sen. Paremmin kuin kukaan muu. Tuntuu että olen ainoa joka olisi voinut estää sen. Mä olin ainoa joka olisi voinut estää sen. Mulla on niin syyllinen olo. Tuntuu etten ansaitse iloa, en ansaitse elää. En hengittää. Mun pitäisi vain kärsiä. Ehkä olen se mitä kaikki odottaa, paskapää joka feidaa kaikki ystävänsä. Kaikki tietää sen ja haluaa että muistan sen.

Toivon että olisin yrittänyt enemmän. Toivon että olisin kertonut Vappupojalle silloin kuinka paljon haluan olla hänen kanssaan ja kuinka paljon pidän hänestä silloin kun oli mahdollisuus. Toivon että olisin uskaltanut puhua hänelle enemmän, soittaa, lähettää viestiä, mennä käymään, hymyillä enemmän, olla se joka halaa ensin... Toivon että olisin näyttänyt hänelle paremmin mitä tunnen. Tai edes kertonut.
Ei tässä nyt kuitenkaan ehkä? ole koko peliä menetetty, musta vaan joskus tuntuu että hän voisi olla nyt minun jos olisin yrittänyt enemmän. Tällä tahdilla ja asenteella se ei tapahdu koskaan.

The Cure - Cut Here

I'm down on my knees.

2011-11-26T16:18:00.000-08:00

200 grammaa. Se on kaikki mitä mä pyydän. Haluan olla huomenna 200 grammaa kevyempi kuin tänä aamuna. Paino oli 45.1. 200 pois ja se olisi 44.9. Kuinka paljon se merkitsisi mulle että numerot alkaisi kahdella nelosella? Todella paljon. Mutta mä olen vähän mokannut tänään. Söin karkkia. Jotenkin puoli vahingossa kun katsoin leffaa siskoni kanssa. Mun olisi pitänyt tajuta olla vahvempi ja jättää syömättä. Haluan enemmän kuin mitään nyt olla aamulla 200 grammaa kevyempi.

Tell me who would you lie for?

2011-11-19T07:36:00.000-08:00

Ei tässä näin pitänyt käydä. Mun piti pystyä siihen, mun piti pystyä olemaan vahva. Mä en saisi horjua näin. Mä en saa. En. Mun pitää ottaa nyt muutama askel taaksepäin elämässä ja yrittää vaan jaksaa. Nostaa pää pois kuopasta. Palata takaisin siihen mitä mä olin. Vetää syvään henkeä ja antaa vain olla.

Ehkä siihen menee hetki, mutta mä pystyn tähän. Pakko.

I'm sinking like a stone in the sea.

2011-11-18T15:56:00.000-08:00

Tuijotan terää sängyllä koneen vieressä. Voin huonosti, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Molemmat samasta syystä. Söin tänään ihan liikaa. Olen lihava ja inhottava turha paska. Tiedän ettei viiltäminen oikeasti varmaan auta pidemmän päälle mitään, mutta ajatus siitä hetkellisestä helpotuksesta houkuttaa. Edellisiin jälkiinkin sattuu vielä. Mä haluan vain pois täältä. Pois mun ruumiistani, ällöttävästä, tursuavasta ja löysästä kehostani. Kaikki mussa oksettaa mua. Inhoan jokaista soluani. Katse siirtyy terästä jalkoihin. Nilkat ovat lähes täynnä arpia. Ei löydy pahemmin tyhjiä kohtia. Eipä se jalkoja paljon rumenna. Leevi and the Leavingsia lainatakseni: Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi. Tosin nyt se koskee jalkoja. Uskoisin että kyllä naamaakin, ihan mitä vain osaa mussa.. Eipä paljon rumemmaksi ihminen voi tästä tulla. Mä ansaitsen sen. Olen idiootti, tyhmä, läskilaiskapaska. Ruma ja ällöttävä. Haluan sen hetken helpotuksen. Mä tarvitsen sitä.
20 punaista jälkeä, ja mä onnistun saamaan pienen hymyn..

ps. sinä jolle lupasin kertoa joka kerta kun teen tätä itselleni... Anna anteeksi, musta ei vaan ole siihen.

Anna rauhoittuu sun luona tai mä luhistun.

2011-11-14T14:58:00.000-08:00

Taas se alkaa. Istun tylsässä huoneessa tylsällä tuolilla. Silmät etsii kelloa, ajatukset laskee minuuteja. Kynnet raapii kättä hermostuneena, itku ahdistaa kurkussa, jalat tahtoo juosta vain pois. Mieli huutaa etten mä en halua murtua, mä en halua puhua, mä en halua että kukaan saa tietää miltä musta oikeasti tuntuu. Kukaan ei saa tietää.. Pidä suusi kiinni, älä sano mitään. Vitun idiootti, älä vaivaa niitä ongelmillasi. Ei niitä kiinnosta.

Olin siis terveydenhoitajalla. Puhumassa. En tosiaankaan olisi halunnut mennä sinne. En mennyt pyytämään apua. Vaan pari viikkoa sitten tapahtuneen asian takia ystäväni ja hänen äitinsä sekä ilmeisesti myös terveydenhoitaja itse tahtoivat minun tekevän niin. Terveydenhoitaja itse pyysi minua tulemaan puhumaan hänelle. Tänään oli siis se pelkäämäni päivä. Mun aika oli vain puoli tuntia. Inhottava puoli tuntia. Jouduin käymään läpi sitä iltaa taas. Kaikki palautui mieleen niin selkeästi. Syyllisyys kiipeää taas huippuunsa, kaikki ne sen illan inhottavimmat hetket, lauseet, sanat, ihan kaikki huutaa päässä ja tekisin mitä vaan voidakseni palata ajassa taaksepäin ja tehdä asiat toisin. Sen tapahtumien kertailun jälkeen siirrytään puhumaan mun mielentilasa muuten. Siitä kuinka sivutan kaikki negatiiviset tunteet ja yritän parhaani mukaan peittää niitä kaikilta. En puhu kenellekään, en halua vaivata toisia mun mitättömillä ongelmillani. Jostain syystä pakotan itseni kertomaan asioita itsestäni, asioita joita en ole pitkään aikaan sanonut ääneen kenellekään.
Käyn sielä uudestaan ensi kuussa. Silloin myös päätän haluanko jatkossa käydä jossain.. koulupsykologilla ilmeisesti. Tästä tulee mulle niin heikko olo. Koska pelkään. Pelko on heikkoutta, ja mä vihaan olla heikko.

Ai niin.. Tämä blogi on ollut olemassa nyt kaksi vuotta ja viisi päivää. Kiitos siitä.

This isn't the best time for you to test me

2011-11-09T09:34:00.000-08:00

Mä tärisen ja itken. Kyyneleitä vaan valuu taas, enkä voi sille mitään. Tämä päivä on ollut yhtä painajaista.
Mikään ei onnistu ja olen kamala, lihava, ruma, tekopyhä ja itsekäs ihminen. Vihaan kaikkea minussa.

Lisäksi mun entinen paras ystäväni joka feidasi minut poikaystävänsä takia ottaa nyt sitten yhteyttä kyselläkseen voitaisiinko vaikkapa tavata? Niin. Nyt mua taas kaivataan kun suhde on ohi ja on muutenkin kaikki ystävät ympäriltä heitetty mäkeen. Olenkohan mä tässä nyt joku viimeinen vaihtoehto? Joko minä tai yksinäisyys, kaikki muut sanoi jo ei. Mun tekee mieli hakata päätä seinään ja huutaa. En osaa vastata. En yhtään tiedä mitä vastaisin. En niin yhtään. Mua pelottaa vastata. Ajattelisi, ja niin ajattelinkin heti kuin sain tietää hänen eronneen, että vastaus tuollaiseen kysymykseen olisi että sinulla oli tilaisuutesi. En halua nähdä sinua. Olet suurin syy miksi en uskalla päästää ihmisiä enää lähelle.
Silti jokin osa mussa haluaa sanoa että tavataan sitten. En tiedä miksi, puhua viimein tästä kaikesta, kertoa hänelle kuinka paha mun on oli olla hänen takiaan tai koska en kuitenkaan halua hänen olevan surullinen ja yksin, en halua hänelle pahaa tai näyttääkseni että pärjään mainiosti ilmankin häntä... Mitä mun pitäisi tehdä?

Tulethan tanssimaan veitsenterällä?

2011-11-02T08:16:00.000-07:00

Maha murisee, päätä särkee, heikottaa, huimaa...
Tiedätte varmaan mistä tässä on kyse? Nälästä tietenkin. Mun maha murisee ihan kunnolla. En ole syönyt tänään mitään, ja juonutkin vain vasta muutaman kulauksen teetä. Olen ihan hemmetin ylpeä itsestäni. Mua hymyilyttää, vaikka päässä jyskyttää.
En ehtinyt tänään (eilenkin unohtui) aamulla punnita itseäni. Olin siis onneksi koko päivän syömättä ja tänään muistin sen myös kotiin tullessani. Lukittauduin vessaan, heitin vaattet pois ja hyppäsin puntarille. 45.3
Voin kertoa, että mun sydän jätti pari lyöntiä välistä ja kyyneleet melkein nousi silmiin. Mä olen onnistunut kahdessa päivässä pudottamaan melkein kilon. Ei se ehkä niin paljoa ole, mutta mulle siitä tulee suunnattoman hyvä fiilis. Sellainen fiilis etten haluaisi syödä tänään mitään. Tuntuu myös kuin mun identiteetti, elämä, kaikki mitä mä olen olisi ollut pitkän aikaa palasina, ja mä olisin nyt viimein löytänyt niistä yhden. Kuin osa minua olisi tullut takaisin.
I'd hate to lose it again.

Ps. Niin mahtava fiilis lisätä yksi rasti..

What do they know?

2011-10-31T00:52:00.000-07:00

Jätin menemättä kouluun tänään. Musta ei vaan oikeen ole siihen nyt. En pysty nukkumaan kunnolla ja väsyttää. Masentaa ja tuntuu ettei musta ole mihinkään. Ajattelin jos onnistuisin nyt keskittymään laihduttamiseen taas kunnolla niin ehkä jaksan paremmin. Siitä tulee kuitenkin niin hyvä fiilis kun saa sen tippumaan. Voisi tuntea itsensä edes vähän kauniiksi.
Äsken se oli siis 46.2 kg. Edelleen.

With the weight of the world on my shoulders

2011-10-30T11:23:00.000-07:00

Tämä päivä on tuntunut ihan ikuisuudelta. Puhumattakaan eilisestä tai sitä edeltävästä yöstä. Mä vain nukun, tai ainakin yritän. Ei siitä oikeen tule mitään, nukun niin katkonaisesti koko ajan. Mua pelottaa. Mua inhottaa. Musta tuntuu että oon ihan yksin. Kaikki kaatuu niskaan ja haluan huutaa. Haluan tuntea jotain muuta kuin tätä paskaa. En jaksa yhtään draamaa en mitään. Enkä edes osaa mitään. Mulle rakkaat ihmiset tarvitsee mua nyt varmaan enemmän kuin koskaan, mutta en vaan osaa olla apuna. Ei musta ole tähän. Musta ei ole tähän elämään. Musta ei ole mihinkään.

Perjantain ja lauantain välistä yötä ei voi edes sanoin kuvata. Kaikki alkoi hyvin, oli hauskaa, oli naurua, oli laulua. Oli haleja ja pusuja, hymyä, iloa. Kaikki viihtyi ja oli hauskaa. Yhtäkkiä sitten vain tapahtuukin jotain kamalaa. Jotain mikä jälkeen musta tuntuu etten enää ole sama ihminen. Se oli jotain minkä mä olisin voinut estää. Ihminen jota ilman en selviäisi, hänelle tapahtui jotain kamalaa. Minä jätin hänet yksin. Se tapahtui sillon kun en ollut paikalla. Hän oli aivan yksin. Mun tekee mieli hakata päätä seinään, juosta kilometri tolkulla niin kauan että pökerryn, viiltää veitsellä jalat, kädet, kasvot ihan kaikki täyteen syviä haavoja, repiä jokainen hius yksitellen irti mun päästä, vetää paketillinen buranaa kera pullollinen viinaa. Haluan tän kaiken vaan olevan ohi. Jokainen hyvä tunne saa mut tntemaan oloni syyllisemmäksi. En saisi olla iloinen, en ansaitse ainoatakaan hymyä. En mitään.
Onneksi minulla on kuitenkin äitini, joka jaksaa muistuttaa minua siitä kuinka toisista pitää pitää huolta kun ollaan juhlimassa.

My heart stops when you look at me.

2011-10-19T16:44:00.000-07:00

Mitä sä haluat?
Mä haluan olla sun kanssa.
Niin mäkin sun.
Sanat jotka hymyilyttää vieläkin. Niin mäkin sun. Todella lyhyt keskustelu Vappupojan kanssa siitä, mitä jatkossa tapahtuu. Mua ärsyttää jotenkin kun olin niin tyhmä. Ajattelin etten jaksaisi sitä, kuinka emme välttämättä näe kovin usein tai muuta. Ajattelin että asia on hänelle aivan täysin se ja sama. Nyt musta kuitenkin taas tuntuu että mulla on toivoa. En haaveile turhia. Kaikki eleet, teot, katseet, sanat.. Kaikki tuntuu osoittavan hänen myös pitävän minusta. Tuntuu ettei sillä ole merkitystä seurustelemmeko vai emme, kunhan vain tämä kaikki väliltämme ei katoa.. Mä tykkään tästä pojasta ihan liikaa.

Mua väsyttää, mutta nukkuminen on vaikeaa. Nukahtaminen ei onnistu ajoissa. Ei vaikka kuinka yrittäisin. Makoilen sängyllä silmät kiinni lähes tunnin, mutten vain nukahda. Lopulta kuitenkin onnistun nukahtamaan ja maksimissaan neljän tunnin päästä herään henkeä haukkoen jostain kamalasta painajaisesta. Seuraavaksi pitää taas yrittää nukahtaa, joka vie aikansa. Aina joka kerta ensimmäisen heräämisen jälkeen nukun ehkä puolen tunnin pätkissä. Tätä tapahtuu aina. Etenkin kun nukun yksin. Jos olen vaikka kaverillani yötä, asia vähän helpottuu. En ehkä näe painajisia tai sitten onnistun nukkumaan pitempiä välejä. Ei kukaan kuitenkaan jatkuvasti voi mun kanssa nukkua, haluaisin pärjätä omillanikin.

Syöminen. Paino.
Tahdonko edes mainita koko asiaa? - En. Silti, mun nyt täytyy. Tuntuu aina niin pahalta kirjoittaa kuinka en taaskaan ole onnistunut pitämään näitä asioita kurissa ja hallinnassa elämässäni. Kuinka olen antanut itsestäni tulla näin ruman. Kuinka työnnän itseäni vain kauemmas kauneudesta. Se motivoi, kun teen itselleni paskan fiiliksen kertomalla täällä, että en ole yhtään katsonut mitä syön ja paljonko ja milloin. En ole liikkunut yhtään mihinkään, jokainen osa minussa tursuaa ja näyttää kamalalta. En halua käyttää tiukkoja vaatteita. Nykyään mä sitäpaitsi oikeastaan pidän tiukemmista ja jotenkin naisellisimmista vaatteista. En haluaisi aina hautautua isoon telttaan vain koska mahan on ällöttävä tai muuta vastaavaa. En kuitenkaan halua muiden näkevän kuinka lihava olen. Haluan olla pieni!

Wouldn't it be good if we could live without a care?

2011-10-03T08:39:00.000-07:00

Istun ja tuijotan mesekeskusteluikkunaa mitälie muutaman minuutin ja hengittelen syvään. Mitein mitä kirjoittaa. Miten voi olla näin vaikeaa sanoa vain hei? Miten se voi olla niin helvetin vaikeaa? Mä kirjoitain kuitenkin lopulta omanlaisen tervehdykseni. Onnekseni vastausta ei tarvitse turhan pitkään odottaa. Keskustelu jää harmikseni kylläkin lyhyeksi. Toisella on paljon tehtävää, ei ole aikaa. Mieleen tulee kysymys, milloin sinulla on aikaa minulle? Viime kerrasta on todella pitkä aika. Mua itkettää miten toinen voi olla noin ihana, vaikka ei olekaan kovin hyvä päivä. Mä haluaisin puhua hänelle. Oikeastaan kuunnella häntä. Haluaisin tietää hänestä enemmän. Kuunnella kuinka hän kertoo päivistään, elämästään... Oikeastaan ihan mistä vaan. Mä haluaisin kuulla hänen äänensä. Viettää aikaa hänen kanssaan. En vaan osaa, tai oikeastaan uskalla, ottaa asiaa puheeksi. Tuntuu etten pysty edes vihjaamaan. Musta tuntuu ettei musta ole enää mihinkään.
Huomaan nykyään joka päivä kuinka paljon itseäni välillä nään mun kaverin ihastuksessa. Se on ärsyttävää. Hän valittaa kuinka inhottavaa on kun joutuu aina itse ehdottamaan kaikkea, toinen ei voi koskaan lähettää vaikka viestiä tai ehdottaa että nähtäisiinkö. Ihan kuin minä. En lähes koskaan aloita keskustelua, en lähettele viestejä, en ehdoteele tapaamisia. Jumalauta, jos mä haluan että jotain tapahtuu niin mun pitää tehdä jotain sen eteen. Kun kerran toisesta näinkin paljon pitää, miksi tästä pitää sitten tehdä näin hankalaa? Ei tule kuin paha olo. Eikä mulla rehellisesti ole mitään menetettävää, joten mitä mä niin pelkään?

I wasn't born to be a skeleton?

2011-09-30T15:05:00.000-07:00

Tavallaan riski teksti kirjoittaa. Oon kaverilla, ja se lähti paikkaan x. Mut musta vaan nyt tuntuu että mun täytyy saada tää kirjotettua, toivottavasti ennen kun se tulee takaisin.

Mun peilikuva oksettaa mua. Kaikki mussa oksettaa mua. Olen niin vitun ällöttävä ja ruma. Tuntuu etten ikinä onnistu olemaan tarpeeksi vahva, ja pysty näkemään kaunista ja laihaa henkilöä peilistä. Mun tekee mieli itkeä joka kerta. Oman kuvan näkeminen on välillä vaikeampaa kuin se on koskaan ollut... Kaikki mussa on vaan niin ällöttävää. Mun täytyy onnistua laihtumaan. En saa enää sortua. En vaan saa. Mun on myös pakko alkaa liikkumaan. Vielä kun voin pururadallakin juosta, niin mun pitää oikeasti käyttää tilanne nyt hyväkseni. Ihan vitun sama mitä muut sanoo, mun on pakko pystyä ryhdistäytymään. Voiko se muka olla niin vitun vaikeaa? - Ilmeisesti.

Vituttaa, kun ei ole mitään terävää mukana. Haluaisin vaan painaa terän iholle, ja tunte sen kivun. Tuntea kuinka se viiltää syvän haavan mun jalkaani ja katsella kuinka veri valuu siitä alas. Mä en ole aikalailla tasan viikkoon tehnyt itselleni mitään, ja alkaa jo ahdistaan. Ehkä mun vihani johtuukin siitä. Ehkä olisi tervettä opetella purkamaan tunteensa normaaleilla tavoilla. Mutta miten voi vaan sattua näin paljon jatkuvasti? Koska se kipu hellittää?

I miss you

2011-09-18T21:12:00.000-07:00

Hello there, the angel from my nightmare
The shadow in the background of the morgue
The unsuspecting victim of darkness in the valley
We can live like Jack and Sally if we want
Where you can always find me
And we'll have Halloween on Christmas
And in the night we'll wish this never ends
We'll wish this never ends

I miss you, miss you
I miss you, miss you

Where are you and I'm so sorry
I cannot sleep I cannot dream tonight
I need somebody and always
This sick strange darkness comes creeping on so haunting everytime
And as I stared I counted the webs from all the spiders
Catching things and eating their insides
Like indecision to call you
And hear your voice of treason
Will you come home and stop this pain tonight?
Stop this pain tonight

Don't waste your time on me, you're already the voice inside my head
I miss you, miss you
Don't waste your time on me, you're already the voice inside my head
I miss you, miss you
Don't waste your time on me, you're already the voice inside my head
I miss you, miss you
Don't waste your time on me, you're already the voice inside my head
I miss you, miss you
Don't waste your time on me, you're already the voice inside my head
I miss you, miss you

Blink-182 - I miss you

I'll only find my way back down

2011-09-09T08:48:00.000-07:00

Tänään on ehkä mun elämäni kamalin päivä.
Kaikki tää jatkuva draama, stressi ja paska ympärillä ajaa mut hulluksi. Mä voin jo fyysisestikin pahoin tästä olosta. Oksennan varmaan hetkenä minä hyvänsä ja päätä särkee ihan liikaa. Välillä en vaan pysty pidättelemään kyyneleitä, ne vaan tunkevat läpi vaikka kuinka yritän. Se tunne, kun ne valuvat alas silmistä pitkin poskia on samalla niin rauhoittava ja niin helvetin ahdistavaa. Joka kerralla, kun ne onnistuvat saamaan tahtonsa läpi, musta tuntuu etten saa henkeä. Tuntuu kun olisin kiivennyt korkealle vuorelle, ja juuri kun olen saavuttamassa sen huippua, se sortuu altani ja pamahdan takaisin maahan. Alas paiskautumisesta seuraa niin suuri kipu, ettei ylösnouseminen ole enää edes mahdollisuus. Miksi olen näin vitun heikko?

I can't relax.

2011-09-08T09:35:00.000-07:00

Koulun aiheuttama stressi painaa ihan liikaa päälle. Mulla on iso pino tehtäviä joiden palautuspäivät vaan lähestyy liian nopeaa vauhtia enkä saa mitään aikaan. Tiistaina pitäisi palauttaa yksi aika iso tehtävän, enkä ole vielä edes aloittanut sitä! Tänään en varmaan ehdi tehdä sitä kuin ehkä muutaman lauseen, kun pitää tehdä muita tehtäviä. Huomenna ehdin tehdä sitä iha kiitettävästi, mutta en varmasti valmiiksi asti. Sitten tuleekin viikonloppu, ja kaveri tulee tänne. Eli siis seuraavan kerran ehkä sunnuntaina saan taas kaksi lausetta aikaan, jonka jälkeen on maanantai, jolloin siis pitäisi sitten saada tehtyä melkein koko hemmetin tehtävä. Ärsyttää olla näin saamaton kun ei voi mitään saa tehtyä ikinä ajoissa.

Ticking like a time bomb

2011-09-07T05:47:00.000-07:00

En oikeasti ymmärrä mikä mua vaivaa. Tää on niin hämmentävää. Oon ollut koko päivän kotona. Painoin aamulla 46.5. Tuli ihan jumalattoman hyvä fiilis. Jos osaisin antaa itseni itkeä, olisin itkenyt. 46.5 on paljon, mutta se on 0.6 kg vähemmän kun edellisenä aamuna. Lisäksi luulin lihoneeni ihan jumalattomasti. Päätin siinä ilosta sekavana etten anna sen nousta enää 47 puhumattakaan kauheasta 48 joka on myös käynyt kylässä. Koko aamu meni todella hyvin. En syönyt mitään, en edes ajatellut ruokaa tai syömistä. Tein vähän koulu tehtäviä ja pesin pyykkiä sun muuta. Söin leipää. En ymmärrä miksi söin sitä. En halunnut syödä sitä. Ei ollut edes nälkä. Ei tehnyt mieli syödä. En halunnut leipää. Söin silti. Tein lisää kouluhommia. Söin suklaata. Tässä sama kuin leivässä. En halunnut, ei tehnyt mieli.. Silti. Sisko tuli kotiin ja kysyi että lähdetäänkö hakemaan kaupasta jäätelöä. Vastasin myöntävästi, vaikka viimeksi eilen onnistuin kumoamaan paketin jäätelöä. Sitä ennen viikko sitten torstaina. Mikä mua vaivaa?

Laitoin muuten painotaulukkojutun tuonne sivuun. Ajattelin että se motivoisi mua vähän paremmin pitämään painon kurissa ja pudottamaan sitä. Ainakin se etten liho takaisin 48... Ajattelin myös että olisin voinut ottaa jokaisen painon jonka kohdalla on BMI (eli kaikkien masiivisten kolmen) kuvan itsestäni tänne. Mutta tajusinkin ettei 48 ainakaan ole enää mahdollista... Mitä mieltä te ootte?
Sen ainakin lupaan, että jos 40 pääsen, niin kuvia tulee.

You won't make it out alive

2011-09-05T14:26:00.000-07:00

Tätä vihaa, surua, pelkoa ja ahdistusta.
"Ei se ehkä tuu koskaan toimimaan."
Koko vitun päivän nuo sanat on pyörinyt mun päässä.
Puhuin kaverilleni todella nopeasti ja todella vähän Vappupojasta. Lähinnä sitä etten tykkää että hän asuu kaukana ja että hän ei ole tullut puhumaan minulle mitään missään nyt ehkä johonkin viikkoon kahteen... Joka tuntuu musta yllättäen ikuisuudelta. Hän puhui jotain juuri mm. välimatkasta ja jostain ja sanoi nuo sanat. Ei se ehkä koskaan tuu toimimaan... She has a point. Se ei ehkä koskaan tuu toimimaan. Ei varmaan tuukaan... En vaan osaa enää ajatella muita. Haluan juuri hänet. Haluan että se toimii. Mikä? Se mitä meillä on. Mitä meillä on? En tiedä, ja rehellisesti sanottuna sillä ei ole vittuakaan väliä. Mä vaan haluan sen jatkuvan ja hänen pysyvän mun elämässäni. Mä en kestäisi menettää ketään,taas. Mä olen romahduksen partaalla juuri nyt. Mä haluan juosta, mä haluan huutaa. Itku ahdistaa jo kurkussa, enkä ole varma pystynkö tällä kertaa pidättämään sitä.
Mun on pakko päästä pois täältä.

Somebody give me a sign,
That everything's going as planned,
And then everything falls away,
Into the darkness of this shallow place.
The detail is striking,
The room's cold and frightening,
You'll kick and you'll scream,
You'll try everything to survive,
But you should know your fate by now.

ps. Puntari toimii taas.

I fell asleep with the lights on.

2011-09-04T03:27:00.000-07:00

Apua kuinka paljon hämmentää tää uusi kirjoitus juttu ja blogger muutenkin. Henkilökohtaisesti en ole vielä kovinkaan rakastunut.

Tiedättekö kuinka mahtavaa on täristä itkien sängyssä koko yö ja juuri kun olet nukahtamassa joudut juosta vessaan oksentamaan? Ei, se ei ole mukavaa. Onnistuin nukahtamaan vasta joskus viideltä. Niin, ja heräsin yhdeksältä kun äiti rymisteli huoneeseen viemään kaappiin lakanoita.

En tiedä, mä olenko mä todella outo ihminen vai onko se ihan normaalia kun tälläisen yön jälkeen/sen aikana mietit vain sitä, kuinka saatat nyt laihtuakin! Ensimmäinen ajatus kun heräsi aamulla oli että haluan tietää paljonko painan. Minulle ei kuitenkaan tuo nouseminen ole koskaan kovin helppoa ollut, joten onnistuin parin tunnin päästä vasta raahautumaan vessaan ja puntarille. En voi sanoa kuinka järkyttynyt olin kun ihana puntarimme näytti numerot 35.3. Se ei vaan mitenkään voi olla mahdollista että painaisin sen verran. Punnitsin itseni ainkain kolme kertaa ja se näytti samaa, joka kerta. Mutta se vaan ei voi olla mahdollista, koska vielä aikaisemmin tällä viikolla painoin jotain ällöttävät 48 kiloa. Alkaa ällöttää tuo numero joka kerta kun edes ajattelen. En ole edes vähentänyt syömistä tai mitään. Ei vaan voi olla mahdollista että musta olisi kadonnut joku 13 kiloa? Eieieiei. Näkee sen peilistäkin ettei mun maha ole yhtään pienentynyt. Se on edelleen suuri, löysä ällöttävä itsensä... Joten, mun täytyi päästä hetken päästä takaisin vielä kertaalleen katsomaan mikä meidän puntaria vaivaa. Tein sen juuri äsken (kun ensin kävelin hermostuneena pitkin taloa varmaan 20 minuuttia) ja se näytti lähes kaikkea 36-37 väliltä. Rehellisesti tulen hullluksi vielä joku päivä tuon kapistuksen kanssa. Mut täytyy saada tietää paljonko mä painan... Kattoo varmaan taas tässä pitkin päivää muuttuuko tilanne ja huomenna sama.

Helvetti mulla on niin kova nälkä että oksennan kohta, mutta en oikeen syödä mitään...

Following My Dreams.

2011-08-30T07:52:00.000-07:00

Hmm koulu on niin mukavaa. Nyt jaksan vähän ehkä hehkuttaakin.. Sen verran vainoharhainentaidan olla etten alaa teille paljasta, mutta olen siis ammattikoulussa. Jotenkin musta tuntuu vaan niin mahtavalta kun pääsee tekemäänkin jotain. Ei samanlaista kun peruskoulussa, jatkuvaa kirjoista pänttäämistä, kokeita, tehtäviä, kuunnellaa puolitoista tuntia opettajan turhautunutta selitystä ja sen jälkeen pitäisi osata kaikki. Ei, mä pääsen tekemään jotain. Se on mukavaa. Vielä kun pääsen tekemään jotain, mitä mä rakastan todella paljon. Mieletön tunne kun oikeastaan välistä olisit mielummin koulussa kuin kotona ja niin. Asiat kiinnostaa ja kaikkea, meillä on todella mukava luokkakin. Toistaiseksi tässä kolmen viikon aikan ainakaan ei ole pahemmin syntynyt mitään kuppikuntia eikä kukaan ole ketään vastaan nyrkit pystyssä niikuin edellisessä koulussa. Kaikki tulee aikalailla toimeen. Mitä nyt vähän vieraita toisillemme ollaan, mutta toisaalta... Kolme vuotta aikaa, eiköhän tässä meistä vähän tiiviimpi porukka muodostu. Sitä ainakin toivoisi. En halua taas vihata koulua ja sinne menemistä. Sitä kuitenkin ollut tässä nyt jo kymmenen vuotta, niin olisi mukava vaihteeksi olla kiva mennä sinne. Toisaalta, meidän alalla pitää tulla kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja muutenkin työ on todellakin asiakaspalvelua, niin toivoisi että tämäkin auttaisi vähän siinä miten toisiamme kohdellaan. Vau, kuinka hieno fiilis voi tullakaan tästä kun kirjottaa vaan koulusta. Se on vieläkin mulle niin uskomatonta et oon tässä ja nyt. Pääsin sille alalle minne halusin ja vielä oikeaan kaupunkiinkin. Ei tarvinnut muuttaa yksin uuteen pelottavaan paikkaan. Tykkään nyt tosi paljon.

Vähän kuitenkin miinuksena kalvaa asia nimeltä stressi, johon olen turhankin helposti taipuvainen. Kauheasti hommia kotona tehtäväksi, enkä ole oikeastaan aloittanut kuin yhden. Yritin tänään vähän tehdä niitä jotain, mutta jotenkin taas näitä päiviä etten onnistu ymmärtämään tekstiä jota luen ja mitään oheita ja turhaudun. Siitä seuraa raivostuminen, stressin lisääntyminen ja ahdistus. Oli vielä muitakin koulun ulkopuolisia asioita hoidettavana ja hermoromahdus oli todella lähellä. Äitikin onnistui lisäämään sitä neuvomalla jotenkin ärsyttävällä tavalla. Toistamalla asioita joita olen sanonut ja tiedän jo ja itsekin vähän turhautumalla minuun koska turhauduin häneen. Ihme että jaksaa edes auttaa minua tälläisissä asioissa kun olen niin hermostuttava silloin ja pahalla päällä.

Hyi ja kun edes miettii mitä olen syönytkin tänään..
Taidan kärsiä pian stressikuoleman.

'Cause I haven't been this person in my whole life

2011-08-29T14:08:00.000-07:00

Tähän alkuun hyviä uutisia: Mulla on opiskelupaikka! Helvetti mä pääsin sinne minne halusinkin. Mun varasijani riitti sittenkin. Niin, ja mä nautin koulussa olosta yllättävän paljon. Nyt ei vaan tosiaan riitä voimat ja innostus hehkuttaa tätä asiaa enempää. Ehkä myöhemmin. Mutta ehkä osaatte kuvitella kuinka onnesta soikeana olin ensimmäiset viikot.

Mä olen paskapää. Tämä on fakta.
Olen itsekuriton ihminen, joka vaan syö ja syö ja juo. Paisuu palloksi. Hetkenä minä hyvänsä maa pettää mun alta. Ihmiset jotka tunsivat mut kun olin hoikempi saavat outoa mielihyvää mun lihomisesta ja mä en kestä sitä. En kestä. En halua että kukaan katsoo mua niin. Helvetti kato miten tuo on lihonut! Ihme jos sitä ei kukaan huomaa. Mä ainakin itse. Suunnittelin hautaavani tiukat vaatteet kaapin perälle ja pitää jotain ylisuurta hupparia seuraavat kolme vuotta niin että olen laiha. Sitten voin laittaa taas epätelttoja päälleni ja ihmiset voivat supista järkyttyneinä mun pienuuttani. Haukkoa henkeä ja käskeä mun lihottaa itseäni. Sanoa mun olevan liian laiha. Mä en halua olla niitä ihmisiä, jotka yhtäkkiä muuttuu paskapäiksi ja lihoo. Vaikka niin mulle on juuri käynyt. Musta on tullut täysi paskapää ja mä olen lihonut. Mua kuvottaa ja oksettaa niin paljon nykyään kun edes mietinkään itseäni.

Lisää syitä miksi olen paskapää. Ei kaikki ole vain tätä jatkuvaa syömistä ja lihomista.
Mä olen huono ystävä. En mä nyt ikinä ole hyvä siinä hommassa ollutkaan, mutta oon nykyään vielä paskempi kun ennen. Mulla on kaksi rakasta ystävää, enkä osaa auttaa kumpaakaan. En osaa parantaa kummankaan oloa. Haluaisin tehdä jotain, mutta en vain osaa. En osaa sanoa oikeita asioita, kysyä oikeita kysymyksiä.. Osaan ehkä kuunnella, mutta en tiedä mitä sanoa sen jälkeen. En osaa sanoa että välitän ja että heillä on väliä.
Mua pelottaa että toinen heistä luulee mun olevan feidaamassa häntä. Haluaisin vain pyytää anteeksi sitä, jos olen saanut tämmöisen kamalan tunteen aikaan. Pyytää anteeksi kun en ole kysynyt kuulumisia niin paljon kuin ennen. Luonut olon etten välitä ja blahblahblah. Asiahan ei tosiaankaan ole näin. Välitän hänestä todella paljon. Vaikkakin en tosiaankaan osaa enää sanoa sitä. En osaa enää näyttää tunteitani enkä osaa enää puhua. Tässä mielessä työnnän oikeastaan kaikkia pois. En oikeen osaa näyttää tunteitani kellekään enkä puhua kellekään. Ne todelliset syvimmät ajatukset vaan jäävät vellomaan aivojen alle eivätkä tule sieltä ulos sanoina, vaikka kuinka haluaisin. Suun aukaiseminen on ahdistavampaa kuin se ehkä on koskaan ollut. Joten mä vaan haluaisin pyytää anteeksi kun olen paska ystävä, en saa mulle rakkaita ihmisiä tuntemaan oloaan rakastetuksi, enkä vain ole tässäkään asiassa koskaan tarpeeksi riittävä. Anteeksi että olen idiootti. Anteeksi etten pysty auttamaan.

Mä tässä hetkellisesti ajattelin viiltelyn olevan tavallaan avunpyyntö. Että haluaisin jonkun näkevän ne ja hankkivan mulle apua tai jotain. Harkitsin jopa että voisin taas alkaa käymään pyskologilla... Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, vitut mä apua tarvitse. Mä en halua apua. Mä haluan vain että joku huolestuu. Mä haluan tietää, että mullakin on väliä. Jonkun joka sulkee mut syliinsä ja pitää lujasti kiinni. Tietää että mun olemassa ololla on jonkin merkitys ja olen jollekin toiselle tärkeä. Haluan että joku ikävöi mua. Mä haluan rakkautta. Tarvitsen vain rakkautta ja ison halin...
...ja Vappupojan. Mä tahdon tietää hänen välittävän.

Get up! get out! This is your wake up call!

2011-08-02T13:20:00.000-07:00

Istun sängyllä ja revin sivu sivulta jonkun koulun esitettä, jonka posti toi. Saimme tietää, että etsit opiskeluaikkaa!
Älä kuseta. Kiitos muistutuksesta. Miten voisinkaan muistaa olevani opiskelupaikaton kun kaikkialla pauhataan vain koulujen alusta? Kun ihmiset valittavat sitä kuinka kuuden päivän päästä loma on ohi ja pitää palata kouluun? Mä tekisin melkein mitä vaan, että saisin aloittaa koulun taas kahdeksas päivä.
Kaikki sivut on irti. Kannetkin erkanevat toisistaan nopeasti. Tavallaan todella kaunista kun kiiltävä paperi repeää moneksi suikaleeksi. Musiikkikin jumittaa. Spotify on perseestä. Tekee mieli juosta ulos ja vain huutaa. Huutaa niin kovaa, ettei huomenna saa ulos pihahdustakaan. Romahtaa kylmälle asfaltille, hakata sitä kädet verillä ja itkeä. Nukahtaa keskelle autotietä. Mä haluan nukkua. Mä haluan itkeä. Mä haluan itkeä. Mä haluan itkeä. Mä halua itkeä. Purkaa kaiken pois sisältäni. Mun sängyllä on iso kasa silppua eikä olo ole yhtään parempi. Kaikki on tää liikaa ja liian vähän. Ihmiset ovat hankalia. Haluan vaipua koomaan... En halua juhlia viikonloppuna, en halua mennä huomenna töihin, en halua hoitaa asioita, en halua stressata, en halua en halua!

Juuri kun mieleen tulee etsiä jotain terävää ja muuttaa kaikki paska kivuksi.. Puhelin piippaa viestiä.
" Lähdit just koneelt, no hyvää yötä. :) " Sydämessä pistää, kun menin painamaan sen tyhmän facebookin pois. Samalla hymyilyttää, kun toinen jaksaa silti nähdä vaivaa ja lähettää viestin vain toivottaakseen hyvää yötä. Ehkä mä jaksankin huomiseen. Ehkä kaikki ei olekaan syvältä.

Pakko päästä pois

2011-07-19T11:41:00.000-07:00

Mä pelkään. Olen pelkuri.
Pelkään koska itkettää. Itkettää koska ahdistaa ja on ikävä. Pelottaa myös se kuinka paljon voi olla toista ikävä. En muista milloin viimeksi olisi tuntunut näin helvetiltä olla kolme viikkoa erossa toisesta ihmisestä. Haluaisin vain juosta niin kovaa kun jaloistani pääsen niin kauan kunnes näen taas ne kasvot. Halata häntä, kertoa kuinka olen kaivannut häntä. Kuulla hänen äänensä ja naurunsa. Nähdä hänen hymynsä. Tietää, että hän on siinä. Haluaisin edes tietää milloin voin nähdä hänet taas.

Musta tuntuu taas siltä, että mun pitäisi jaksaa olla vahva. Kuin mun pitäisi jaksaa kävellä pää pystyssä kaiken pahan keskellä, pidätellä pystyssä mun ystäviäni jotka eivät jaksa. Mun pitää jaksaa niellä kaikki suru, ahdistus, paska, kyyneleet, pelko, kaikki tunteet oikeastaan. Siksi etten halua kenekään näkevän mun olevan heikko. Siksi ettei ystävilleni tulisi entistä surullisempi tai jotenkin huolestuneempi olo minun takiani. Musta tuntuu ettei tässä maailmassa ole ketään, joka tietäisi kuinka paljon mä todellisuudessa pelkään. Kuinka ahdistunut ihminen mä oikeasti olen. Kuinka heikko. Sitä mä todellisuudessa olen. Ahdistunut heikko pelkuri. Turha sitä on kenenkään kieltämään. Mä otan kaikki asiat paljon pahemmin kuin mitä annan näyttää. En näytä itsestäni mitään, koska pelkään menettää. En suutu vaikka olisi syytä, koska pelkään menettäväni ihmisen jolle suutun. Se ei ole hyvä asia, ihmisethän kävelee pian mun ylitse kun huomaavat etten uskalla suuttua. Mun täytyy vaan jaksaa olla vahva. Ongelma on vain se, etten mä yksinkertaisesti enää jaksa.

Slow Glass

2011-07-15T01:46:00.000-07:00

Mun päässä jyskyttää. Ihan järkyttävä päänsärky.
Oon ollut tässä nyt ab. keskiviikosta lähtien fyysisesti raunio. Niskat jumissa ja varmaan oli kuumettakin. Viime yönä/iltana oli ehkä kamalin olo ikinä. Oli kylmä, oli kuuma, musta oikeasti tuntui siltä että kuolen kohta. Nyt kuitenkin kun heräsin oli oikeastaan melkein vaan tämä pääsärky? Hämärää... Mutta kelpaa mulle. On suunnitelmia vkl enkä haluaisi perua niitä jonkun tyhmän kuumeen takia.

Kävin äsken katsomassa painoni. 46.2 kg.
Vähemmän kuin kuvittelin, mutta silti helvetisti liikaa. Mua ärsyttää kun olen antanut itseni lihoa näin. Muistan vielä kun kirjoittelin tännekin että helvetti olen lihavan paska painan 42 kg en halua nähdä niitä numeroita ikinä enää vaa'assa. Vaan kuinkas kävikään? Nyt antaisin mitä vaan että painaisin edes sen 42 kiloa. Sain kylläkin lohduttavan kommentin ystävältäni että ei sitä kuulemma huomaa että olen lihonut. Tosiaan kun sitten mietin, en ole varma onko hän edes nähnyt mua sillon kun olin laihempi? No jaa. Kyllä se silti vähän rauhoitti. Nyt tosiaan vkl suunnitelmat on taas sellaisia, että tulee syötyä ja juotua.... Tulen valaana takaisin. Ensi viikon mä olen kuitenkin päättänyt tsempata.

Tuntuu että mulla olisi taas ihan törkeästi kerrottavaa ja kirjoitettavaa, mutta en yksinkertaisesti ehdi kirjoittaa tätä enempää. Pitää mennä suihkuun ja pakkaamaan ynnä muuta. Yritän jaksaa sitten kun pääsen kotiin niin raahautua tänne kirjoittelemaan loput asiani.

Blue skies are coming

2011-07-03T11:52:00.000-07:00

Mä tein sen!
Kävin lenkillä. Mulla on niin voittaja fiilis. Vaikkakin se oli vain säälittävä 20 minuutin lenkki, musta tuntuu silti ihan mahtavalta että sain itseni tekemään edes sen. Sen jälkeen vielä tein yhteensä n. 150 vatsaa. Vielä ajattelin tehdä suihkuun kun pääsen jotain reisiä ja pohkeita. Tää on niin helvetin mahtava tunne kun saa otettua itseään niskasta kiinni ja jotain aikaan! Pakko yrittää jaksaa herätä huomenna ajoissa ja mennä lenkille aamulla, koska sitten en taas tiedä millon seuraavan kerran pääsen. Varmaankin joskus viikon päästä. Jotain lihaskuntojuttuja onnistun kyllä varmaankin tekemään pitkin viikkoa.. Yrittää voi aina.
Vielä jos saisin tuon ruoka puolenkin kuntoon...

Pitkästä aikaa myös kun katsoin itseäni peilistä, ajattelin pystyväni kadottamaan sen kaiken ylimääräisen mitä näin.

I know I'm crazy but it's so hard to pretend.

2011-07-02T18:45:00.000-07:00

Paljon on tapahtunut. Mä haluaisin vain kertoa kaiken, mutten jaksa kirjoittaa niin paljon. Enkä usko että ketää pahemmin kiinnostaa edes lukea.
Mä olen juuri näillä sekuneilla hemmetin iloinen, mutta pian se taas muuttuu ikäväksi. Luultavasti ennen kuin saan edes tämän tekstin kirjoitettua. Vappupoika, jonka tunnemme tästä eteenpäin nimityksellä S, valvoi kotonaan koneella tähän melkein neljään asti odottaen minua. Sanoi että halusi tietää miten minun iltani meni.
Muutenkin minun ja S:n välit ovat lähentyneet huomattavasti viime kerrasta kun tänne kirjoitin. Ei, me emme seurustele, mutta en usko siihenkään olevan pitkä. Mikä pelottaa mua ihan helvetisti. Mikä taas ärsyttää.

Muita asioita jotka ärsyttävät tällä hetkellä on pussillinen sipsejä jonka söin siskoni kanssa tässä illan aikana ja painoni joka oli muutama minuutti sitten 46.9 kiloa.
Syöminen on mennyt viimeisimpinä päivinä täysin päin helvettiä, mutta oon ruvennut liikkumaan enemmän. Ristiriitaista. Kun vaan saisin jotenkin itseni kuriin. Saisin itseni uskomaan etteivät ihmiset heti ala epäillä jos en syökään kuin kolme norsua. Muutenkin ettei se kolmen norsun edestä syöminen paranna sitä oloa yhtään..

Stressi painaa päälle, kun et taaskaan ole saanut opiskelu paikkaa. Tiedättekö kuinka murskaavalta tuntuu kahtena vuotena peräkkäin saada opolta puhelu - Oletkos tietoinen ettet ole päässyt opiskelemaan? Tai se A4 postissa, jossa lukee ettei sinua ole toistaiseksi ole valittu niihin koulutuksiin, joihin olet hakenut? Tuntuu kun koko vuosi olisi mennyt hukkaan. Kuin mun koko tulevaisuus olisi revitty palasiksi ja vedetty alas viemäristä. Samalla mun elämäni. Otanko tämän turhan vakavasti? Ehkä, mutta en vaan osaa edes selittää kuinka tärkeää tämä mulle on.

Vielä tähän loppuun, hyvä sekä huono uutinen.
Mä olen heikko, koska annan itseni tehdä tälläistä. Mutta samalla se on mulle tapa purkaa pahaa oloa. Mun tapani itkeä. Ja olen koukussa siihen. Riippuvainen siitä tunteesta. Siitä kivusta.
Kyllä, mä olen alkanut viiltelemään.

Hassua miten ihminen voi olla niin helvetin onnellinen ja surullinen samaan aikaan.

ps. Ikävä syrjäytti ilon ennen kuin ehdin saada tämän loppuun, kuten ennustin.

I'm a planet.

2011-06-02T15:33:00.000-07:00

Vihdoinkin uskallan yrittää uudestaan. Koska mun on pakko.
Tuijotin sitä mekkoa tuossa äsken jonkin aikaa ja yritin kerätä rohkeutta koettaa saada sitä taas päälleni. Kun viimein oli tarpeeksi rohkaistunut olo, jänistin ja menin punnitsemaan itseni vielä. 45.9 kg. Lohduttavaa tavallaan on se, että kyseessä on iltapaino. Inhottavaa on se, että olen mokannut sekä keskiviikon että torstain. En tiedä mitä mun pitäisi tehdä lauantaina, jos en saa mekkoa kiinni.
Kuitenkin, tärisevin käsin tartuin sitten mekkoon ja vedin se pään yli. Tämä sujuu ongelmitta.
Se kamalin vaihe. Vetoketju... joka ei mene kiinni.
Olen valas. Olen planeetta.
Ei, jotain suurempaa. Olen koko vitun universumi.
Too big to be beautiful. Too big to be anything.

Huomenna mun on pakko saada jotain aikaan.
Mun on pakko.
Syön vaan sen ruuan mitä himas tehdään, jos edes sitäkään.
Voisin yrittää paastoo, jos oon tarpeeksi myöhään ulkona.

Calories after calories.

2011-06-01T08:09:00.000-07:00

Tein helvetin ison mokan.
Mulla olis nyt vaan joku melkein 400 kcal tän päivän saldona...
Menin heseen ja otin ison suklaapirtelön.
Katoin äsken kalorit 408 kcal.
Ei helvetti.
Totaalinen määrä tänään on siis 802 kcal. Liikaa.

Pyöräillyt paikasta toiseen oon tänään kuitenkin jonkun tunnin verran, joka minun tietolähteideni mukaan kuluttaa 185 kcal. Käyn vielä kävelyllä joka poistaisi jotain 69 kcal.
Jolloin päivän saldo olisi 548 kcal.. Lukuja vain lukujen jälkeen. Teen kuitenkin illalla vielä lihaskuntoakin ja en tiedä. Yritän pitkittää kävelyäni jos kuluttaisinkin enemmän. Juon paljon vettä ja teetä.
Laskin vielä mitää tulee yhteensä vkl juhlimisesta jos kaikki menee suunnitellusti kurkusta alas.. 1992 kcal. Plus ne ruuat mitä syön. Lihon varmaan viisi kiloa yhden illan aikana. -_-'

Näissä lihavissa tunnelmissa nyt, katsotaan tulenko myöhemmin ilmoittelemaan miten loppu päivä on mennyt ja kuinka pahasti olen vielä onnistunut mokailemaan.

Fight for the finish line.

2011-05-31T12:26:00.000-07:00

"Mulla on kriisi. Todella paha kriisi.
Mulla on yksi ihana mekko, jonka haluan laittaa päälleni kun koulut loppuu. Ongelma on se että olen idiootti syöppö ikävässäni, surussani, vihassani ja turhautuneena mennyt lihomaan sen verran etten enää saa siitä vetoketjua kiinni. Mä en yksinkertaisesti kestä jos en saa sitä päälleni... LÄSKI!
Mutta en myöskään onnistu laihduttamaan.
Välillä ongelmana on vaan se etten yksinkertaisesti jaksa välittää yhtään mistään.
Mua masentaa. On ikävä.
Inhoan ikävää, koska sillon surettaa ja syön."

Näin kirjoitin ehkä joku maksimissaan viikko sitten.
Tänään aamulla kuitenkin kun puntari näytti 46.6 kg - ei helvetti mitä mä olen antanut itselleni tapahtua. Nyt oikeasti otan itseäni niskasta kiinni ja vedän seuraavat ja viimeiset kolme päivää ennen tuohon mekkoon mahtumista joka päivät tällä suunnitelmalla:
yli 600 kcal - lenkki tai tunti lihaskuntoa
yli 700 kcal - lenkki ja ainakin 30 min lihaskuntoa
yli 800 kcal - lenkki ja ainakin tunti lihaskuntoa.
Päästänkö itseni taas liian helpolla? Varmaankin. Lisäilen määrä sitten. Jos ei riitä.
Yritän tässä pohtia etukäteen syömisiäni ja katsella miten saan kaikki järjesteltyä niin hyvin että saan pudotettua mahdollisimman paljon tässä naurettavankin lyhyessä ajassa. Mun pitää nyt saada pääni takaisin siihen ah niin ihanaan kalorien kyttäämiseen ja kuluttamiseen. Onnekseni kuljen nykyään taas jalan/pyörä

Painoindeksisi on: 19.6 - Normaalipaino
Hyi helvetti mikä valas sanon minä.

Hey sweetie, I need you here tonight.

2011-05-11T07:25:00.000-07:00

Tää päivä on ollut mulle ihan yksi helvetti.
Inhoan sitä kun olen vittuuntunut ja surullinen, sillon vaan sorrun syömään vähän turhan paljon ja huonosti koska en jaksa välittää. Sen jälkeen tosin kun olen jonkin verran syönyt nopeasti tajuaa mitä tuli tehtyä ja iskee järkyttävä läskiahdistus.

Ensin koulussa kun oli ruokailu. Söin ruokaa sen verran että olin täynnä. En jättänyt sitä pientä nälkää kuten yleensä. Koko loppu päivän joka kerta kun katsoin mun ystävääni mun teki mieli vain huutaa sille kuinka paha mun on olla. Silti jotenkin heti kun katsoin häntä niin piilotin vain taas kaiken ahdistuksen ja pahan oloni hymyn taakse ja jatkoin valehteluani.
Toinen tilanne kun tulin kotiin. Söin kolme leipää, joiden päällä oli levitettä, kinkkua ja juustoa. Niin, ja join omenamehua. Silti mulla on vieläkin nälkä. En halua olla enää nälkäinen haluan vain olla laiha ja kaunis. Taas niiden leipien jälkeen mun teki mieli vain huutaa ja oksentaa. En voinut tosin, koska en ollut yksin kotona. Mä inhoan sitä etten koskaan saa olla täällä rauhassa.

Kaiken päälle mulla on ihan helvetin kova ikävä Vappupoikaa. joka kaipaa kipeästi uutta nimitystä täällä blogissa. Inhottaa kun sekunit, minuutit, tunnit, päivät kaikki matelee niin hitaasti ja seuraavaan kertaan kun näen hänet on iäisyys. Mä vihaan ikävää. Vihaan tätä kaikkea juuri nyt. Juttelen hänelle mesessä tai lähettelemme viestejä, ikävöin häntä silti. En halua enää ikävöidä. Haluan jo nähdä hänet.

Aamupaino oli taas 44.4kg ja puistattaa jo kun kuulin lauseen "Treacle, tule syömään!"

This fear's got a hold on me.

2011-05-05T07:55:00.000-07:00

Mua pelottaa niin vitun paljon päästää ihmisiä lähelle...

..mä en jaksa menettää enää ketää.

Why is everything so hard?

Let's get these two hearts beating faster faster.

2011-05-04T13:22:00.000-07:00

Todella ristiriitainen olo...
Tuntuu etten onnistu ikinä pudottamaan painoani ja se surettaa vähän ja ahdistaa... Tuntuu niin lihavalta.
Painoin aamulla 44.4 kg. JEEEIJ! not. :( Miksei se vaaka näytä mitä mä haluan? Olisi kiva nähdä siinä joku 40. Eikä sitä saatanan 44 kiloa. 4.4 kiloa läskiä. 4.4 kg musta on jotain ällöttävää, mitä kukaan ei halua.

Samalla oon ihan helvetin iloinen.
Oon puhunut nyt tässä vappupojalle useamman tunnin. Luulin vielä et se oli vaan kännissä ja sitä ei kiinnosta ku on ollu vähän hiljanen vapun jälkee mut nyt se tulikin puhumaan kun näen hänet tällä viikolla vielä. Saaa nähdä mitä tästäkin tulee vai tuleeko edes mitään...

Pahoittelen tekstin lyhyisyyttä ja sekavuutta. :( Mut oon väsynyt ja sekaisin niin ei tuu mitään.

Halusin silti kirjottaa tänne jotain. Ettei tuu taas hiljasia jaksoja.

I need a place to hide before the storm begins.

2011-05-01T13:12:00.000-07:00

Kröhöm. Mikä tauko?
No olen nyt palannut kuitenkin takaisin blogini sekavaan maailmaan sekavine ajatuksineni.

Vappu tuli ja meni. Miten teillä meni? Mulla se oli täynnä naurua, kyyneliä ja hämmennystä.
Mun vappu oli ihana. Lähdin ystävieni kanssa juhlimaan toisen ystäväni kavereiden luokse. Meitä oli sielä joku seitsämän ihmistä, ja ilta oli todella mukava. Tuli tosin juotua, aika paljonkin, joten vieläkin on vähän heikko olo. Ihmiset kuitenkin oli tosi sellasia välittäviä ja mukavia. Kukaan ei ollut täys kusipää...
Hämmentävää oli se kuinka yksi porukan jätkistä ihastui minuun. En jotenkin suostu uskomaan, vaikka sen vähän huomasi että hän minuun tykästyi ja ystävälleni sen sanoikin. Niin, ja toisen ystäväni kanssa heillä oli joku sopimus että kyseinen poika pussaisi minua ennen kuin ilta päättyy. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, syystä että juuri sillä hetkellä vedin paniikkia ja halusin pois. Eli siis silloin kun olimme saapumassa majapaikkaan ja menin hakemaan pojalta jotain tavaroitani ja hän kysyi ehdinkö nähdä hänet huomenna. Vatasin vain jotain tyyliin en mä tiedä ja halasin häntä nopeasti ja lähdin.
Vähän kyllä kaduttaa se että vaan lähdin niin kylmästi. Toisaalta ei, koska heti kun pääsimme majapaikkaan ja ovi meni kiinni, romahdin lattialle itkemään. Tämä ei onneksi kuitenkaan pilannut silti muistoja vapusta. :)

Mun paino viime perjantaina oli 44.4 kg.
Oon viimein päässy takasin tähän laidutukseen, vaikkakin on tullut nyt tällä vkl hitusen takapakkia. En uskalla varmaan punnita itseäni huomenna. Teen taas kuten pelkurit tekee, eli välttelen ruokailua koko huomisen ja sitten punnitsen itseni vasta tiistaina kun tiedän sen olevan edes vähän turvallisempaa.
Huomisen syömisistä mulla ei tosiaankaan ole mitään hajua, suunnitelmissa oli pakottaa ystäväni kaupungille kanssani ja olla syömättä mitään, mutta hänelle tulikin muuta menoa. :(
No ehkä mä onnistun syömään vain kerran huomenna ja riuduttamaan itseäni lopun aikaa.
Mä niin rakastan sitä tunnetta, mutta myös vihaan sitä.

20 years

2011-04-01T15:52:00.000-07:00

Nälkä.
Niin kova nälkä että ihan oksettaa. En silti halua syödä enää yhtään mitään, menen tämän jälkeen nukkumaan. Stressaan jumalattomasti huomista. Tiedän, että tulen syömään paljon. Liikaa. Pohdin jatkuvasti keinoja kuinka voisin välttää kaiken. En kuitenkaan halua perua mitään, koska samalla en malta odottaa huomista. Kun voisin vain laittaa tämän stressin jotenkin pois päältä ja antaa vaan olla. Ehkä se hellittää huomenna kun on nukkunut ja muuta ajateltavaa... Vai?

Tajusin uuden keinon miten saan hillittyä syömistäni. Kirjoitin aamulla painoni ranteeseen. Joka kerta kun meinasi syödä turhaan tai ei turhaan, vilkaisu ranteeseen ja muistaa mitä ei halua nähdä seuraavana päivänä. Vielä jos löytäisin punaista jotain vaikkapa lankaa, voisin tehdä itselleni uuden ana korun. Saisi taas tuijotella sitä ja miettiä, mitä sitä oikeen nyt halusinkaan. Mitä olen luvannut itselleni tekevän.

En jaksa odottaa sunnuntaita ja dietin alkua.

I'll just try harder

2011-03-29T14:32:00.000-07:00

I'm sorry I let you down.
Pahoittelen tätä kauheaa taukoilua ja angstailua taas mitä olen täällä tehnyt. Jättänyt epämääräisiä merkkejä olemassa olostani... Mä vain olen välillä tälläinen.

Tällä kertaa mulla on hyviäkin uutisia. Mun motivaatio on palautunut lähes kokonaan. Mulla on taas tunne, että pystyn pudottamaan painoani, musta tulee vielä laiha. Siksi pohdin syvästi koekilla Skinny girl dietiä ensi kuussa. Jotka eivät ole törmänneet se olisi tälläinen:

Se olisi hyvä siitä, että antaa mulle varaa syödä. Koska en pysty edelleenkään olemaan syömättä. Meillä syödään koko perhe aina yksi ateria kaikki yhdessä.. Joten paastoaminen on mulle todella vaikeaa. Siksi ABC ei käy minulle. Lisää tietoa tästä dietistä täällä..
Aloittaisin tämän siis joko ensi perjantaina TAI sunnuntaina. Lauantaina nimittäin olen sopinut meneväni kaverilleni (ehkä) ja katsoisimme leffoja ja söisimme ja joisimme (tästä pian lisää..). Kuitenkin haluan yrittää tätä, vaikka kaikki mun pääni sisällä tuntuu juuri nyt olevan jo tarpeeksi sekaisin.

Nyt vielä muutama asia ja sitten minun täytyy paeta unien kauniiseen maailmaan.
Ensimmäiseksi siis että olen tosiaan luultavasti menossa ensi lauantaina kahden kaverini kanssa toisen heistä luokse. Se on musta kivaa ja ihanaa ja mahtavaa mutta... En halua mässäillä. En halua syödä paljon. En tiedä miten onnistun siinäkään, ilman että he sitä liikaa huomaisivat. Vainoharhainen kun olen. Toinen asia on melkein samaa. He haluavat juoda. Alkoholia. Minulla ei sinänsä ole mitään tätä asiaa vastaan, olisi se toisaalta ihan mukavaa vähän irrotella. Mutta pelkään sitä millaiseksi muutun jos juon. Koska minä en todellakaan juo paljoa, en ole ikinä ollut kunnolla kännissä. Ja olen suhteellisen ylepä tästä asiasta. En myöskään ole juomassa joka viikonloppu, en edes joka kuukausi, en edes joka toinen tai edes kolmaskaan. Muutaman kerran olen juonut siskon tai muutaman kaverin kanssa. Joten pelkään olevani turhankin avoin jos juon jotain. Sitten on tietysti ne kalori määrät mitä kaikki alkoholi sisältää. Yh, se ei houkuta niin yhtään. Päin vastoin.
Ehkä mä teen kaikesta vaan vaikeaa?

Toiseksi olin viikonlopuna ystäväni luona. Jotkut teistä varmaan muistavatkin hänet. Snow. Hän lopetti silloin aikoja sitten bloginsa, mutta teki nyt paluun ja on täällä nykyään nimellä Rose ja hänen uusi bloginsakin löytyy täältä.

ps. pahoittelen tekstin paljoutta.

Messes with me, smothering me.

2011-03-07T13:25:00.000-08:00

Kädet tärisee.
Tekee mieli itkeä ja huutaa ja vaihtaa maisemaa. Tää kaikki on vaan liikaa.
Mulla oli sillon ysillä sitä kauheaa ahdistusta ja jännitystä ihan kaikesta, pienistäkin turhista asioista, ja nyt se on tulossa takaisin. Tuntuu etten kestä yhtään mitään ja sydän hakkaa satasta koko ajan, en osaa nauttia asioista kunnolla, itkettää ja inhottaa. Kaikista eniten, tunnen joka päivä epäonnistuvani ihmisenä yhä enemmän ja enemmän.

Kaiken päälle mä olen vielä ilmeisesti "riidoissa" sen kateellisen kaverini kanssa. Lyhyesti sanottuna hän syytti, loukkasi ja "vaihtoi puolta". Ihmiset on tehnyt koko asiasta musta vähän turhan ison numeron. Mulle riittäisi että vain pyytäisi anteeksi ja antaisi asian olla. Mutta ei. Hän puhuu asiasta kaverilleni kun tulee kouluun täysin väärällä asenteella ja suorastaan saarnaamalla. Kun minä sitten tulen kouluun, ei minua edes tervehditä, ei edes katso päinkään. Kaikkea tätä vielä tähdittää, että rakas ystäväni joka kertoo minulle epäonnistuvani joka päivä, painostaa minua selvittämään ja puhumaan asioista, kyselee jatkuvasti miksi en tee mitään asialle ihan kuin meidän tulisi pyytää anteeksi. Meitähän tässä on loukattu.
Niin ja kas kummaa, hän on taas kiinnostunut siitä, mitä minulle kuuluu. -__-'

Asioita ei yhtään auta että olen lihonut kuin mikäkin, syön kuin viisi hevosta. Voisin aloittaa tähän päälle vielä kalorin laskemisen niin on sekoaminen lähellä. Mä haluan vaan jotain hyvää munkin arkeen. Mä haluan riittää tälläisenä kun olen enkä aina vaan olla se joka epäonnistuu ja tekee kaiken väärin.
Mä en vaan jaksa enkä kestä.
Mun on pakko laihtua ennen kesää. Pakko.

There's nothing else I can say..

2011-02-27T15:59:00.000-08:00

I try so hard to make this work in my life.

2011-02-22T13:13:00.000-08:00

Peilikuva ällöttää mua.
Siinä ei ole mitään muuta hyvää kun mun silmät. Tykkään mun silmistä. Niitä on helppo ja mukava meikata ja ne on hyvän kokoiset ja muotoiset. Toisin kuin kaikki muu mussa. Mikään ei ole hyvän kokoinen tai muotoinen. Mikään paita ei näytä hyvältä, maha tursoaa kaikissa.
Mä olen lihonut. Ihan sietämättömästi. Kävin eilen puntarilla ja melkein purskahdin itkuun kun näin ne numerot siinä pienellä ruudulla. Silti mä vaan syön enkä vähennä melkein ollenkaan! Mikä mua vaivaa? Missä kaikki motivaatio? Mä haluan olla kaunis, mutta onko musta siihen?

I did it my way..

2011-02-06T14:05:00.000-08:00

Anteeksi.
Teen jatkuvasti kaiken väärin. Joka hemmetin päivä mun kaverini katsoo mua pettyneellä ilmeellä ja toteaa että mä nyt olen taas väärässä tai teen jotain väärin. Mä joko syön jotain/jotenkin väärin, sanon jotain väärin, teen jotain väärin, aion tehdä jotain väärin... Mä en vaan kestä sitä.
En mä ole väärässä. En mä tee väärin, mä teen asiat mun omalla tavalla. Niin anteeksi, että mä elän elämääni omalla tavallani. Ja kyllä mä tiedän olevani perhanan epäonnistunut ihminen. Ei mua tarvitsisi muistuttaa siitä joka päivä. Mä tiedän kyllä

Inhottavinta tässä asiassa on se, että kyseinen ihminen joka on aina niin hiton pettynyt muhun, sattuu olemaan mulle suhteellisen tärkeä. Me oltiin joskus todella hyviä kavereita. Ystäviä. Mä uskalsin puhua hänelle kaikesta. Hän ymmärsi ja auttoi minua ja niin. Mä olin hänelle tärkeä ja riitin sellaisena kuin olin.
Siitä on ikuisuus kun mä olen uskaltanut kertoa hänelle mitä mulle ihan oikeasti kuuluu. Mä en enää kerro hänelle mitään. En uskalla. Jos kertoisin jotain, hän katsoisi taas pettyneenä ja sanoisi että tein taas väärin. Voi jos mä tästä kaunes pakkomielteestänikin, kaikesta tästä ruoka-ahdistuksesta ja sairaalloisesta laihdutuksestakin kertoisin... Mä luultavasti hänestä tekisin tämänkin väärin. Mä tekisin kaiken väärin. Mun ongelmat ei olisi edes mitään ongelmia. Hän vain naurahtaisi halveksuvasti ja katsoisi pettyneesti. Mä olen niin väsynyt siihen katseeseen. Joku kerta mä varmaan vielä purskahdan itkuun.

Lies will get you what you wanted?

2011-01-17T13:59:00.000-08:00

"Se johtuu siitä kun sä olet niin kovin luinen. Ei sussa oo mitään massaa."
"Meidän pitää lihottaa sua!"
Mitä mä tällä kertaa sanoin? Hikkaaminen sattuu. Voi kyllä, hikkaaminen on minusta kivuliasta. Tässäkin perustelu oli että olen liian laiha. Nyt sitä jo suunnitellaan mun lihottamista. Hah, siinähän yrittävät. Ei kuitenkaan onnistu. Koska mä olen päättänyt tehdä kaikkeni sen eteen että saan painoni vähintään siihen 42 kiloon, enkä anna sen nosuta siitä ylemmäksi. En halua nähdä enää numeroita 43 puntarissa. Sanoivat muut mitä sanoivat. It's the only way I can be beautiful.
Jos sanoisin sen kenellekään täällä ääneen, mun kaverit pökertyisivät. Pakottaisivat mut psykolle tai jotain. Ne on niin anti-alipaino ihmisiä. Sanovat että naisten pitää olla heistä vähän tuhdimpiä. I disagree, jollakin tasolla ainakin. En mä kuitenkaan halua kaikkien olevan alipainoisia ja laihoja. Ei se välttämättä edes sovi kaikille... Tai mistä sitä tietää. En silti haluaisi, ihmisten täytyy olla erilaisia.

Mua huolestuttaa. Tuntuu kuin olisin menettänyt tunteideni kontrollin. Mä hallitsin niitä jonkin aikaa todella hyvin. Osasin vaan sivuuttaa asiat jotka halusin tarpeen tullen. Nyt en hallitse enää mitään... Pelkään Linkkipoikaa, ja etenkin hänen näkemistään. Mitä mulle oikeen on käymässä?

I wish I could control my feelings..

2011-01-11T11:00:00.000-08:00

Kaikki on niin... outoa.
Muhun on iskenyt joku talvimasennus. Ei jaksa, ei huvita, ei innosta, ei kiinnosta. On vaan surkua, vitutusta, vihaa ja stressiä. Stressi nyt tulee yleisesti kaikesta, etenkin koulusta. Kohta on yhteishaut, ja tiedän etten sillon pysty keskittymään mihinkään, mietin vaan sitä etten taaskaan pääse mihinkään.
Miksi? - Maantieto 7, Kemia 7, Ruotsi 7, Fysiikka 7... EIEIEI! Mä tarvitsen 8. Minimissään. Muuten en pääse taaskaan mihinkään eikä mistään tule mitään ja mun tulevaisuus on pilalla!
Haluaisin vaan kiljua, huutaa, paiskoa, potkia ja itkeä.... I hate school.

Toinen asia joka inhottaa on (yllätys, yllätys!) mun paino. Tällä hetkellä se on jotain 43.8 kg. Mä olen oikeasti tosissani pohtinut pudotuksen jättämistä 42 kiloon. 40 ja etenkin 39 on kylläkin TODELLA houkuttelevia ja pieniä numeroita, mutta mä en haluaisi olla kuitenkaan ihan tajuton luuranko... Ehkä pudotan 42 ja katson sitten miltä näyttää. En tiedä. En tosiaankaan tiedä.. 40 kun painaisin, olisin oikeasti ihan lattia lankku. Ei mitään tissejä, ei persettä ei mitään... Osittain myös sitä pelkoa, että mitä sitten kun pääsen tavoitteeseeni? Mitä sen jälkeen tapahtuu?... help?

Kolmas (ja viimeinen) asia josta tänne nyt avaudun on eräs poika.
Kutsukaamme poikaa vaikka... linkkipojaksi. Tästä nimestä pääsemmekin jatkamaan, että tämä poika on sellainen joka tulee joskus mun kanssa samalla linkillä. Hän on kova poika stalkkaamaan. Mä en melkein edes muista kertaa, ettei se olisi edes vähäsen stalkannut. Kuitenkin, nyt yhtäkkiä mä olen kiinnittänyt siihen enemmän huomiota kun ennen. Katsoin sitä tarkemmin yksi päivä, ja totesin että hän on ihan suloinenkin. . . Nyt meni ohi aiheen.
Niin asiaan. Todella usein hänen pysäkillään jotenkin pienesti toivon, että hän tulisi sieltä. Joskus jopa että hän istuisi mun viereen ja puhuisi jotain. Äh mä olen outo. :/ Tänään kuitenkin, mulle selvisi että hän seurustelee. Jostain todella tietämättömästä syystä mä hivenen järkytyin ja niin.. ÄÄ. Mä inhoan tätä. Koska selkeästi mulla on nyt ehkä jonkinlainen ulkonäöllinen ihastus tuohon Linkkipoikaan, ja tätähän mä nyt tässä viimeisenä kaipasin! Rehellisesti, en jaksaisi mitään ylimääräistä, ja tämä koko hänen ajattelu ja kaikki mahdolliset pienetkin sydämen tykytykset tuntuu vaan yhdeltä suurelta helvetiltä ja hemmetin pelottavalta...

Teenage Angst

2011-01-07T16:15:00.000-08:00

This sucks.

Mä vain haluaisin olla kaunis! Onko se liikaa pyydetty?

Mä haluaisin puhua enemmän kaikesta sen mun laitoksessa olleen kaverini kanssa, mutten uskalla! Koska en luota siihen. Mutta enemmän mä haluan olla kaunis. Mä haluan olla laihempi, mutta en näin lauta. En tykkää yhtään siitä ettei mulla ole ollenkaan tissejä. Ennen se ei niin haitannut. Nyt yhtäkkiä se raivostuttaa kamalasti. Mitkään vaatteet ei näytä hyvältä mun päällä.

Mun on huomenna kuitenkin pakko lähteä ostamaan hiusväriä. Se kaunistaisi edes vähän. Lisäksi saan tekosyyn meikata, ja voin ehkä harkita peiliin katsomista huomenna.

This is so unfair...

Life is beautiful?

2011-01-03T14:38:00.000-08:00

2011.
En tiedä uskaltaako sitä luvata laihtuvansa tänä vuonna. Ei se kuitenkaan onnistu.
Tämä tyttönen on vain niin kovin säälittävä, saamaton ja tyhmä. Epäonnistumisia toisensa jälkeen.
Miksi ihmisten pitää ajatella? Jos ei olisi ajatuksia, mä olisin paljon onnellisempi. Pikkuinen pääni on vain turhan sekava. Ehkäpä jos kirjoitan se auttaa? Parempi olisi varmasti vain nukahtaa. Tosin sitäkään en osaa. Mennä nukkumaan ajoissa. Etenkään tälläisinä iltoina, kun ei halua seuraavan päivän tulevan.

Ei, en todellakaan halua kuolla. Olen nähnyt tätä elämää liian vähän. En vain halua että aika kuluu. Haluan sen pysähtyvän. En halua toisaalta jäädä tähänkään hetkeen. Parempi se kuitenkin kuin uusi päivä, uudet haasteet. Ajatuskin että poistuisin tästä talosta pelottaa. En halua muita ihmisiä nyt. En halua että minulle nauretaan. En halua yhtään arvostelevaa kommenttia tai katsetta. Mä haluan vain olla oma itseni. Miksei se koskaan riitä?
Jostain suunnasta kuitenkin tulee paskaa niskaan. Kieltäydyn esittämästä yhtään enempää kuin mitä olen. Kuten aina. Mä en vaan halua enää antaa anteeksi ja olla kuin kukaan ei tekisi mitään. Kun mä en vaan osaa suuttua! En osaa olla vihainen muille ihmisille, teki ne mitä teki. Pakenen tilanteesta tai ignooraan kaiken. Nauran. Jotain, mitä vaan kunhan en suutu. En halua/osaa sanoa muille ilkeästi. Rupeaisin kuitenkin itse itkemään, eikä siitä seuraa hyvä. Tämä tyttö ei perhana itke. Isot tytöt ei itke. Mä en halua olla heikko.
Mutta mä olen heikko. Sille ei voine mitään.

Miten sain tästäkin tekstistä näin sekavan?

Sacred trickster in another tight sound.

2010-12-26T13:02:00.000-08:00

Made some changes. Uusi tuo. Hedari, banneri...? Iski black out mikä se on.
Kuitenkin mitä tykkäätte? Musta toi on parempi kun vanha. Kuviahan en tosiaankaan itse omista.
En omista mitään kuvia joita blogissani esiintyy. Kerrotaan sekin tähän väliin...

Hyvää joulua näin myöhässä.
Onko joulussa mitään hyvää? On. Lahjoja, perhe, ruokaa. Ruoka nyt tosiaan aina ole niin hyvä juttu, mutta ruoka mitä meillä jouluisin syödään on yleensä aika hyvää. Siksi mä en edes halua tietää montako kiloa olen lihonut. Koska puntarille meno pelottaa niin tajuttomasti, en mene sinne ennen kuin olen varma että paino on pudonnut tarpeeksi. Nyt siis pari päivää with less food ja sitten puntarille.
Jumalauta mä olen pelkuri.
Oikeasti. Mua pelottaa jo nyt sekin, kun huomenna menen kaverini syntymäpäiville. En tiedä miksi. Se vain... Pelottaa. Inhottavaa, kuinka tämä kaikki ahdistus, stressi, paniikki ja pelko tuntuu taas tekevän paluuta.

'Cause I can't call it christmas without someone to smile about.

2010-12-20T14:55:00.000-08:00

Toisinaan mä haluan elää vapaana.

Haluan olla aina sinkku, ja jos jotain suhteita nii nei mitään vakavaa. En halua hankkia ikinä lapsia. Haluan elää vapaana kenekään/minkään hidastamatta mua. Matkustella ympäriinsä unelmatyöni perässä! Koska sitä mun unelmätyöni olisi. Matkustelua ympäri maailmaa tekemässä erilaisia keikkoja. Elää intsenäisesti. Ei yksin, mutta olla riippumaton muista ihmisitä jaja.. ymmärrättekö?
Tämä tosiaan on vaan toinen puoli musta. Toinen puoli huutaa tulla rakastetuksi.
Haluaa tuntea viimein sen kuinka joku rakastaa ja huolehtii. Joku jonka kanssa voisi mennä nukkumaan, jonka haluaisi nähdä viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla. Joku joka pitäisi lämpimänä kylmänä talvena. Olisi vierellä kävi mitä kävi. Olisi rehellinen, auttaisi ja tukisi. Pitäisi kauniina ja niin... En halua olla yksin enää. Haluan kokea sen mitä en ole kokenut. Haluan että joku suojelee mua pahalta.
Tänään mä haluan olla rakastettu. Haluan olla pieni ja heiveröinen tyttö. Haluan jonkun vahvan ihmisen vierelleni pitämään mua lämpimänä ja suojelemaan mua. En halua tätä kaikkea stressiä yksin, haluan jonkun joka auttaa mua jaksamaan. Jonkun joka antaa huomiselle merkitystä.
Haluan rakastua.
Haluan olla rakastettu.
Haluan rakastaa.

I got no room in this heart.

2010-12-16T12:48:00.000-08:00

Mistäs sitä aloittaisi.
Uinti meni TODELLA hyvin. Olin varma että vedän paniikki itkut aamulla ja tärisen ja kaikkea...
Vaan ei. Ei mitään tälläistä. Inhosin lähteä talosta ilman meikkiä. Näytän niin lapselta ilman meikkiä. Sekin toisaalta osoittautui olemaan vähemmän kauheaa kuin kuvittelin. Kuulin jopa kommentin että näytän söpöltä ilman meikkiä.... näyttäisinkin.
Lopulta se uinti siis kuitenkin meni hyvin. Mun onneksi vain kaksi ihmistä mun lisäksi meni uimaan ja mun koosta jatkuvasti huomautteleva ( ja kateellinen! ) kaverini jäi kotiin jonkun ongelmansa takia. Tuli uitua yhteensä 225 metriä. Mikä on paljon mun voimilla ja kunnolla. Sen päälle ottaa vielä huomioon että kävelin tänään muutenkin aika paljon ja kävin koiran kanssa ulkona. Syöminen jäi myös ihanan vähäiselle puolelle. Ainoa mikä kaduttaa on se, kun söin vähän jäätelöä.. Toisaalta lohduttaudun sillä, että mulla on koko päivän ollut tosi heikko-olo. Väsynyt ja voimaton. Jollain sairaalla tavalla mä nautin tästä tunteesta.
Kun on nälkä, vähän ehkä väsynyt ja täysin voimaton olo. Mä rakastan tätä tunnetta suorastaan. Tulee onnistunut olo.
Painosta vielä sen verran, painoin aamullea 42.4. Tämä on hyvä, koska viimeksi silloin, kun lupasin tulla kertomaan aamupainoni, painoin 43.6 :/. Siitä on nyt yli kilo pois, ja toivottavasti numerot on huomenissa taas pienempiä.

Nyt on vaan yksi asia mistä mun on pakko avautua.
Mä VIHAAN mun luokkaa. Vihaan, vihaan, vihaan. Etenkin yhtä tyhjäpäistä blondia. Se puhuu niin häpeilemättömästi paskaa muista. Siis vaikka kyseinen henkilö istuisi ihan vieressä, se alkaa puhua muille siitä paskaa, haukkuu ja dissaa. Tänäänkin ruotsin tunnilla. En tiedä puhuiko hän minusta vai minun kaveristani, mutta siinä se vaan dissasi, vaikka istuin ihan parin pulpetin päässä. Mun niin tekisi mieli huutaa ja itkeä ja ampua se ihminen. Se on mulle ihan vtu katkera siitä, että värjäsin samalla värillä (tosin aivan eri sävyllä) päätäni kuin hän. Sinänsä tää väri on erikoinen, mut toisaalta taas ihan yleinen.
Hän haukkuu minua baittariksi ja olen nyt niin pilannut hänen olemattoman erilaisuutensa...Tekemällä siis jotain joka mun on pitänyt tehdä jo muutama vuosi. Mä ennemmin kuolisin kun näyttäisin samalta kun se muija. AAR! Tälläisinä hetkinä tekee mieli unohtaa väkivallan vastustaminen ja muiden ihmiste tunteet! Rajansa kaikella.. Onneksi mun ei tarvi kestää sitä enää kun joku 4 päivää..? juu. Sitten joululoma. Muutama viikko pois tuosta helvetistä.

I made a stupid promise.

2010-12-15T12:01:00.000-08:00

Lupauduin mennä huomenna uimaan. UIMAHALLIIN!
Gymnofobian kannalta asiat on muuttunut sen verran, että voin rehellisesti todeta ettei se oli niin paha enää. Ei olisi ongelmaa jos ihmisiä olisi vaikkapa kolme, mutta niitäkun on kaikki satanan mummot jotka on tullut sinne aamu-uinnille!!
Inhottavinta tosiaan on se, että mä olen pienikokoinen ja mun luut näkyy ja niin edelleen. Mun kaverini valittaa mulle jo kun on vaatteet päällä, entäs kun se näkee mut bikineissä...? Voi voi voi.. Mä kuolen varmaan. Niin toivon ettei keltään tulisi MITÄÄN kommenttia musta. En halua en en en en....
En halua uimaan, miksi mä olen näin tyhmä! Mahakin pömpöttää kun en osaa olla syömättä! :----(
Kokeilin eilen niitä mun bikineitä. EI ole kaunis näky. Tissejä ole ollenkaan vaan liikaa sielä ja täällä, vähän joka kohdasta voisi ottaa palasen pois... :(
Please save me...

If you look in the mirror and don't like what you see...

2010-12-08T12:42:00.000-08:00

...You can find out firsthand what it's like to be me.
Edellinen teksti tuli julkaistua vahingossa. Se oli vanhempi ja muutenkin epävalmis teksti. Pahoittelen.
Mua on niin inhottanut kattoa lähellekään peiliä. Näytän jotenkin vaan niin lihavalta ja rumalta. Joka päivä tuntuu etten osaa enää meikata yhtään ja mun hiukset on aivan kamalta, eikä vaatteet edusta mua yhtään.. Inhottavaa. Vihaan sitä. Vaikka muut sanoisi mulle kaikkia kehuja, että ihanat meikit tai kiva paita, mä en tykkää.
Tänään tapahtui kuitenkin jotain erilaista. Kokeilin yhtä mekkoa. Ensinäkin mulle meni koko 32. Se jo hymyilytti. Sitten kun katsoin siitä sovituskopin peilistä. Hemmetti mä näytin niin kapealta. Mahassa ei näkynyt mitään kumpua, se oli ihan tasainen. Se näytti ihan hiton hyvältä mun päällä. Todellakin käyn ostamassa sen, mikäli rahat riittää!

Mun tavoitteena on saada jouluun mennessä 41 kg, mut tiedän etten onnistu. Oon nyt onnistunu syömään kyllä vähemmän, mut ne ruuat on ollu ihan tyhmiä. Jotain suklaata tai vastaavaa. Olisin voinu vaan.. äh. Ihan sama. Oon kuitenkin tehnyt aika paljon vatsoja etc tässä viimepäivinä, ja kyllä mun vatsa on vähän kutistunutkin. Me loves. Nyt tosin mulla on suunnitelma.
Tällä viikolla en syö mitään enää 19 jälkeen.
Ensi viikolla 18.
Ja sitten sillä viimeisellä 17 jälkeen.
Poikkeuksena jos meillä on kotona ruoka tän kellonajan jälkeen.
Saa nähdä toimiiko.
No joo, tuun huomenna ilmottamaan aamupainon ja niin edelleen. Katsotaan miten käy.

Keep on bringing me down!

2010-11-19T14:59:00.000-08:00

"Why does the world,
As I know it,
Keep on bringing me down?
Do my best - to hide it,
But it keeps on bringing me... down!
No matter how hard I try to climb,
I'll be pulled back down again.
Why does the world,
As I know it,
Keep on bringing me down?"

Like the roadkill, I'm paralysed.

2010-11-18T13:44:00.000-08:00

Tuntuu että on tapahtunut paljon ja nopeasti. Ihan vaan tällä viikolla...
Mä viihdyn koulussa. Siellä on kivaa. Yhtäkkiä vaan uskalsin alkaa puhumaan enemmän niille ihmisille, jutella ja olla vaan oma itteni. Tänäänkin nauroin ihan tajuttoman paljon. Enkä osaa edes sanoa kuinka onnellinen mä olen tästä asiasta! Se on mulle niin iso saavutus kun tuntuu että muut ihmiset pitää musta ja mä niistä.

Pysyäksemme koulussa, tänään tapahtui jotain pelottavaa ja odottamatonta.
Liikunta tunti. En tiedä mistä opettaja keksi jotain tälläistä, mutta otettiin siis 2 patjaa vähän matkan päähän toisistaan ja jengiä siihen keskelle. Sitten piti ottaa joku helposti siirrettävä ihminen. Mä yllätyin syvästi kuinka nopeasti joku sanoi mun nimen. Se johti sitten siihen että mua kanniskeltiin, ja useampaan otteeseen juoksin/kävelin ihmiset selkien päältä. Mä en olisi uskonut olevani niin pieni. Kaverikin sitten vielä heitti että ei tuntenut kunnolla edes MITÄÄN kun kävelin sen selän yli. Olenko mä tosiaan niin kevyt? Kieltämättä nyt on hymy huulilla.

Nyt tekemään comso jumppaa. <3

Thank you, my dearest ones.

2010-11-15T07:29:00.000-08:00

Tässä äsken katsoin ja Hush! It's a Secret! täytti juuri 10. päivä vuoden!

Ajattelin juhlistaa tätä... jotenkin. Ei vaan keksi miten.

Tää blogi, ja te sen lukijat, on jotenkin helpottanut mun oloa ja auttanut mua enemmän kun uskottekaan!

Eli jonkinlaisen juhlapostauksen tai jonkun voisin heittää kehiin, kellään vaan mitään ideaa millaisen?

Koska minun pääni on täysin tyhjä ideoista...

Katsoo nyt sitten saanko jotain väsättyä.

I tell you I can't live in service.

2010-11-11T15:21:00.000-08:00

Mua inhottaa, suututtaa ja masentaa.
Vihaan sitä kun mulle tuputetaan ruokaa, vaikka teen täysin selväksi etten sitä halua. Inhoan kun mun syömiseen puututaan. Se tuntuu musta usein samalta kun joku lukisi mun päiväkirjaa. Vakoilisi mua kun olen suihkussa. Tunkeutuisi mun yksityisimpiin ja salaisimpiin asioihin. Kun joku huomauttaa mun annokseni koosta tai syömisestä muutenkin jotenkin negatiivisella tavalla, valittaa että syön liian vähän tai huonosti, musta se tuntuu loukkaukselta.
Etenkin koulussa tämä on herkimmillään.

Meillä on ruokailu aamulla heti kymmeneltä. Luonnollisesti, en edes viitsi syödä aamupalaa, kun ruokailu on niin pian. Nykyään, joka hemmetin kerta kun mennään syömään mun ihanan huolehtivainen kaverini alkaa valittamaan mulle mun annoskseni koosta. Eikä hän vaan millään voi käsittää sitä, kuinka vaikeaa se kaikki mulle on jo ilman sitä leivän syöntiin pakottamista ja valittamista! Mulle on ihan hemmetin ahdistavaa syödä koulussa. En ole syönyt siellä kunnolla kahteen vuoteen, joten ei ole ihan helppoa tuosta vaan aloittaa syömään siellä kunnolla, saatikaan kymmeneltä aamulla. Vaan kun minä sanon tämän hänelle, ei hän kuuntele minua. "Sä olet jo valmiiksi niin pieni! Et sä elä noin vähällä ruualla!" Hemmetti soikoon kun olen selvinnyt PALJON vähemmälläkin. Yksi hänen kaverinsa ei ikinä syö mitään, mutta hänelle ei sanota sanaakaan. Pitäisi kai olla otettu että musta välitetään ja huolehditaan, mutta mä en vaan osaa. Mun tekee mieli vaan alkaa heitellä tuoleja, repiä hiuksia päästä, huutaa ja itkä niin kovaa kun pystyn. Miksei mua voida uskoa, että mä en halua enempää ruokaa?
Kaverinkin ilme, kun se alkaa tuputtaa mulle lisää ruokaa. Vihainen ja komentava. Se sanoo sen mulle oikaseti kun mä olisin joku päiväkoti-ikäinen lapsi, jota pitää vahita että se syö kaiken mitä eteen kannetaan. Mun syöminen ei kuulu muille paskaakaan, ja se on mulle (kuten varmaan arvaakin jo) hyvin arka asia. Siitä puhuminen ihmisten kanssa joihin en luota on ahdistavaa. Niin, ja mä en luota melkein kehenkään. Ainoa oikeastaan kehen luotan näissä asioissa on snow.
Niin, ja jos en suostu ja väitän vastaan hänelle, hän kääntää koko sakin mua vastaan. "Sano nyt tolle että hakee leipää se söi ihan liian vähän." "Näitkö sä kuinka vähän toi söi, käske sen hakea lisää leipää." Jos joku hakee leipää, sitä pitää ihmeessä tuoda meidän pikku Treacelillekin, kun ei se raukka parka syönyt nyt muka tarpeeksi. Mistä perkeleestä ne sen voi tietää!
Multa oikeasti hajoaa pää tätä menoa, miksei mun vaan voida antaa olla?!

Mulle tulee vain olo, että haluan juosta vessaan ja työntää sormet kurkkuun. Juosta tunteja, monia kilometrejä taukoamatta, niin kauan ettei mun jalat enää yksinkertaisesti kanna. Mulle tulee tästä kaikesta niin sietämättömän lihava olo.

For what it's worth.

2010-11-09T14:34:00.000-08:00

Väsyttää.
Päässä pyörii miljoona eri asiaan, eikä nukkuminen ole vaihtoehto.
Mitä huomenna syön?
Syönkö liikaa?
Onnistunko huomenna?
Paljonko liikun?
Liikunko tarpeeksi?
Paljonkohan on tänään pudonnut?
Yritänkö tarpeeksi?
Lista jatkuisi vielä vaikka kuinka pitkälle. Myös kaikkia pieniä turhia asioita liikkuu päässä. Kuinka kuluttaisin paljon enemmän jos nyt vaikka nousisin seisomaan ja kirjottaisin tämän loppu tekstin siesaaltaa, enkä istualtaan. Tai jos pukisin vähemmän päälleni ja tulisi kylmä, kuinka paljon sillä tapettaisiin. Väsyttää tosin liikaa, että jaksaisin toteuttaa nyt näistä mitään. Silti en jaksaisi mennä nukkumaan.. Pitääkin olla näin hankala ihminen.

Aamulla puntari näytti 41.7.
41.7!!
Onko se minun kohdalla edes todellista? Punnitsin itseni tosin ainakin 6 kertaa, että sain uskottua todella painavani niin vähän. Ne luvut tuntuu vieläkin epätodellisilta. Pelottaa mitä huomisesta tulee.. Jos se puntari sittenkin vain valehteli ja painankin oikeasti 43 kiloa...?

Sleepwalking

2010-10-31T15:13:00.000-07:00

Väsyttää.
En vaan halua mennä nukkumaan, koska sitten tulee huominen. Maanantai. En jaksaisi vielä maanantaita ja koulua ja kaikkea. Uuvuttavaa, turhauttavaa ja inhottavaa.
Kyllä mä taidan silti hipsiä tän jälkeen unten maille, omaan maailmaani omaan rauhaani. Nukkuminen on aina yhtä ihanaa ja herääminen aina yhtä kammottavaa.

Snow kävi täällä ja vietti seurassani koko vkl, and we had so much fun. Tuli syötyä hitusen normaalia enemmän ja nyt olo tuntuu paria kiloa suuremmalta. No jaa, ompahan jotain huolehdittavaa huomiselle.

Huomenna lähteekin sitten taas armoton kaloreiden kyttäys.
Aivan sama minulle, mitä kukaan sanoo syömäni ruuan määrästä. Asiahan ei heille kuulu niin paskan vertaa. On täysin minun oma asiani syönkö mitään vai en ja kuinka 'laiha' satun olemaan. Myös sekin että haluanko laihduttaa vai en. My own business! Get out of my face.
Ei tässä muuta. Nyt täytyy painella nukkumaan, muuten huomisesta ei tule mitään.

Designed to Kill

2010-10-15T09:28:00.001-07:00

Help me...?
Mua ahdistaa just nyt NIIN paljon. Kolme asiaa.
Ensimmäinen.
Koko tää 2345 dietti juttu kusi heti ekana päivänä, ja en tehnyt sit nyt muutakun lihonut takaisin 42.5 ja sitten pudotin sen taas 42.3... Ei tuu mitään, oon heikko ja huono. :'( Ja lihava pallero tätä menoa. Vielä mun äitini epäilee taas kaikkea, tai siis valittelee mulle että oon liian laiha, mun kaveri sanoo mulle että oon liian laiha, molemmat on sitä mieltä et mua pitäis lihottaa, ja mä en haluaisin syödä yhtään! Mut jos en syö koulussa, se mun kaveri varmaan ylihuolestuu koska jo se että söin vähän sai sen huolehtimaan ja sanomaan että mun pitää syödä enemmän ja blah blah... MUN_PÄÄ_HAJOOAAA_!!

Toinen juttu.

Believe

2010-10-11T06:43:00.000-07:00

Hah. Kaikkee sitä.
2468 ei mene uudestaan läpi. Uusi tavoite, jälleen w/Snow. 2345 kahdesti. Lähtöpaino on mulla 42.3.
Tänään on 200.
Söin koulussa hitusen pinaattikeittoa (nam) 20 kcal. Ei paha ei paha. Se on siis tämän päivän saldoni tähän asti. Todella hämäävää että siitä muka tulisi vain 20, mutta toisaalta taas, se määrä mikä söin... naurettava.
Tätä vaikeuttaa nyt syvästi se, että mun vanhemmat osti mulle eilen 2 pussia nallekarkkeja ja sitten hattaraa. Tungin ne mun kirjahyllyn alalla olevaan kenkälaatikkoon. Oon päättänyt että kaikki herkut, joita säästän tungen sinne, enkä ota niitä pois sieltä ilman TODELLA hyvää syytä. Yritän unohtaa niiden olemassa olon. Lisätään vielä että tein eilen siskon kanssa keksejä, hmm.. niitä on vielä jäljellä, mutta ei niihinkään saisi koskea. Ja lähden myöhemmin äitini kanssa vielä kauppaa...

I'm reminded of all this.

2010-10-09T14:52:00.000-07:00

800 ja 600.
Ne päivät meni hyvin. Lopulliset määrät oli 494 ja 794.
Perjantaina pidin tauon. Söin normaalisti. Välittämättä mitä söin. Tai ainakin yritin olla välittmättä.
Tänään aloitin sitten taas alusta. 200 kcal.
Mä epäonnistuin. Kusin koko jutun. Oon ihan liian pettynyt itseeni. Hyvin pettynyt.
Mua heikotti aivan tajuttomasti kun kävin saunassa. Istuin suihkun lattialla enkä nähnyt edes kunnolla. Oksetti ja huimasi. Jos nousin ylös tuntui että koko huone pyöri silmissä ja en meinannut pysyä ollenkaan pystyssä. Lähdin sitten pois, sulkeuduin huoneeseeni ja katsoin elokuvaa. Olo vähän parani. Laskin että olin syönyt 150 kcal tänään. Nousin ylös ja lähdin hakemaan kahvia. Laitoin kahviin puoli desiä maitoa. Rasvatonta maitoa. 17 kcal. Katson pöydälle. Siinä on mulle 4 palaa daim suklaata. Mun piti vain ottaa ne mukaan ja säästää myöhemmälle. Jotenkin kuitenkin sitten jätin sen huoneessani pöydälle ja söin yhden palan. Mitä siitä seuraa? Toinen pala. Kohta kolmas. Lopulta se viimeinen neljäskin. En tiedä paljonko siinä oli kaloreita, mutta uskoisin että ainakin lähemmäs 100.. Vähintään. En kestä. Miksi mä epäonnistuin?
No joo, ostin perjantaina cosmon ja siinä on jumppa. Sen takia mä sen ostinkin. Tein sitten siitä vatsaliikkeitä jonkin verran, teen kohta lisää niitä muitakin. Mä olen huono!
Miksi mä annoin itseni syödä sen suklaan? :(

ps. Tää lopullinen arvioni nyt on 253 kcal, mutta en tosiaankaan tiedä onko se lähelläkään oikeaa määrää, koska laskin normaalin maitosuklaan kalorit... :/ STILL FAIL!

So far so good..

2010-10-05T13:46:00.000-07:00

Tasan kilo oli tippunut eilisestä iltapainosta aamulla.
42.9 kg siis. Not bad, not bad. Tänään 400 kcal tuntui sitten jotenkin helpommalta. Sain syödä ihan aamiaisenkin ja aika kunnollisen. :)
Tää 400 kcal päivä meni kanssa aika hyvin. Meni vähän yli kuitenkin.
404 kcal. Eli oikeastaan vaan 4 kcal yli... :) joten ei niin paha kun odotin sen menevän siskoni nimipäivän ja jäätelön takia yli ainakin 20 kcal.
Huomenna siis 600 kcal joka on varmasti VIELÄ helpompaa.
Huomenna myös fysiikan koe, josta mulle iski stressi päälle. :(

This is gonna sound like a bad joke.

2010-10-04T12:53:00.000-07:00

Olen ylpeä itsestäni, pitkästä aikaa ihan kunnolla.
Vedin tänään TASAN 200 kcal.
Sekä hypin jonkin aikaa, pesin pyykkiä, yliviivasin yli puolet fysiikan kappaleista, join ihan sikana teetä..
Punnitsin itteni tuossa illalla. 43.9 kg. Tämä on siis iltapaino, katsotaan mikä on huomenna aamulla.
Tänä aamuna en siis saanut puntaria toimimaan.
Mutta ei mulla muuta.
Huomenna 400 kcal, lisää pyykkiä pestävänä ja PALJON fysiikan opiskelua.
Huomiseen!

Let's do this.

2010-10-04T03:42:00.000-07:00

Riskiä kirjoittelua.
Siltä musta tuntuu ainakin kun ovi on auki ja kuka tahansa (äiti) saattaa pöllähtää siitä hetkenä minä hyvänsä. No, ihan sama, ajattelin muutenkin kirjoittaa nyt lyhyesti. Onnistuuko se muka multa? :O

Tänään lähti käyntiin 2468 kahdesti läpi w/snow.
Tähän mennessä oon onnistunut mielestäni ihan hyvin.. köh.
103 kcal alas kurkusta ja vatsassani. Okei kello on puoli kaksi ja oon jo puolet ja vähän päälle tän päivän 200 kcal.. Yh. Oon huono. Tänään ei tarvitsekaan sitten enää muuta kun kotoruoka ja siinä se. Voi olla että jää vähän vajaaksi jos pupennan minimaalisesti ruokaa. Oon kuitenkin tulossa kipeäksi kuumeeseen, tai ehkä hivenen olen kuumeessa, joten voi valittaa vain ettei tee mieli. Love this. :O
Olen outo. Voi voi. Koitetaan elää sen asian kanssa...

Niin. Kaverini lähtee tippaan. :/ nice.
Muutenki sitä oli ikävä.

Forgive and Forget

2010-09-28T13:18:00.000-07:00

Syöminen
Multa karkaa se aina käsistä kun pääsen kotiin. Inhottavaa.
Inhoan sitä, mutta en silti onnistu tekemään koko asialle mitään. Huomenna mun pitää tsemppaa ihan kunnolla. Muuten kaikki riistäytyy käsistä enkä kohta pysty katsomaan peiliin ollenkaan. Aamulla sain vaihtaa paitaa turhankin monta kertaa koska näytin lihavalta niissä omasta mielestäni. Mä tykkään pitää tiukkoja paitoja, oikeasti, mutta en kestä kun maha pömpöttää ja ja huutaa mulle sitten koko päivän... Kellään muulla ikinä tätä ongelmaa? Epäilemättä.

Huomiselle laadin tässä nyt sitten tarkkaa suunnitelmaa...
Syön koulussa, koska muuten pökerryn/kuolen nälkään ennen seuraavan tunnin loppua. Mutta syön TOSI vähän. Kotona en syö muuta kun ruuan, jota meillä sattuu olemaan. Lenkille menen myös, jos tämä järkyttävä pääkipuni yhtään hellittää... Se tekee musta ihan voimattoman välillä. Täytyisi mennä optikolle. Sillähän se lähtisi.. Lihaskuntoa kuitenkin teen vielä tänään ja huomenna.
Vatsoja, reisiä, pohkeita... Mitä nyt keksinkään. kaikkea mikä voisi kuluttaa edes osan minusta pois...

p.s. Anteeksi kun viimeksi itkin entistä parasta ystävääni. Mulla nimittäin on ystäviä, ystävä, johon mä voin turvautua ja luottaa. Mulla on ihmisiä jotka tajuavat kuinka tärkeitä ystävät ovat, ja että poikaystävän takia ei tarvitse unohtaa kaikkia muita. Muutenkin tajusin että paras tapa päästä yli koko jutusta ja ihmisestä on vaan antaa anteeksi ja unohtaa. Näin aijon tehdä ihmisille jotka ovat satuttaneet mua. Siinä menee aikansa ja siitä tulee vaikeaa, mutta mä uskon olevani tarpeeksi vahva että pystyn tekemään sen!

This Picture

2010-09-24T15:11:00.000-07:00

Nyt on vaan jotenki sellanen fiilis et heitän vähän kuvia...

Mun paino on noussut aika huimasti. 44.1 kg viime aamuna. Mutta kyllä mä saan sen vielä laskemaan.. Motivoitunut olo taas. Pitää vaan jaksaa yrittää ja uskoa, niin kyllä se siitä. Tehdä taas vatsoja ja pohkeita, reisiä, yrittää jaksaa mennä lenkille.. Syödä vähemmän, mikä tärkeintä. Kyttäillä niitä hiton kaloreita. Tästä se taas lähtee.

Here comes the feeling again...

2010-09-20T07:14:00.000-07:00

Mä olen vähän pihalla kaikesta antakaa anteeksi.
Vihaan itseäni koska vaivun itsesääliin koska en voi päästä yli niin pienistä ja mitättömistä asioista. Yhden ihmisen menetys jättää muhun varmaan pysyvän jäljen. Yhden ihmisen epäkohteliaisuus ja torjuminen jättää muhun pysyvän jäljen. Miksi mä olen näin heikko?

Tää blogikin on muuttunut aivan erilaiseksi. Angstaan vaan mun elämää, en puhu ruuasta etc. enää paljon paskaakaan.
Se tulee muuttumaan.
Koska mä aloitan nyt alusta. Kunnolla kaiken. Laihdutuksen. Otan itseäni niskasta kiinni ja keskityn olennaiseen. Siihen mikä on mulle tärkeää ja se on että mä näytän hyvältä. And I don't give a fuck what anyone thinks about that!

Dadaa, Snow. our lovely Snow. haastoi mut johonkin tälläiseen juttuun, mistä mulla ei ikävä kyllä rehellisesti ole mitään hajua mikä tämä on, mutta.. Katselin vähän kaikkien blogeja ja yritin selvitellä parhaani mukaan mistä on kyse.... Kerrotaan 7 asiaa ittestä ja haastetaan 7 ihmisitä. Simple.

1. Kuuntelen nyt Backyard Babiesia. Olen kuunnellut koko päivän.
2. Mun korva on kipeä ja turvonnut.
3. Tupakoin, koskaiolen stressaantunut ja ahdistunut ihminen. Se rauhoittaa. En tosin voi tupakoida usein koska minun on lähes mahdotonta saada tupakkaa mistään, mikä on syvältä.
4. Panikoin/ahdistun turhasta. mm. Soitin äsken hammaslääkäri aikaa. Oli melkein mahdotonta.
5. Mua heiteltiin tänään karkeilla, for no reason.
6. Oon horoskoopiltani kalat, ja kalojen kuvaus käy muhun pelottavan usein.
7. Rakastan koruja. Ahdistun jos mulla ei ole päälläni yhtään korua.

Olen idiootti, enkä haasta ketään. Mutta mitä nyt katselin, kaikki on jo haastettu...? :o

Loppuun haluaisin vielä sanoa, että mulla todella kamala olo. Mä tarvitsen sitä yhtä ihmistä jonka luokse voisin juosta piiloon turvaan puhumaan ja itkemään. Mutta kun mä menetin sen ihmisen jo. Asiat ei ollutkaan niin kuin mä luulin. I hate this.

So where were you?
Now where are the things that I would say to make you smile?
Where were you?
Where were you?
Now where are the things that we would do to stay alive?

The Rain Doesn't Care..

2010-09-03T14:39:00.000-07:00

Mä olen tällä hetkellä melkein tyytyväinen elämääni.
Tunnen itseni taas erilaiseksi. Mulla on taas se rakastamani tunne, etten ole kuka tahansa. En ole vain yksi muiden joukossa. Pala massaa. Olen minä ja minusta pidetään. Tästä saamme kiittää vain koulua ja sielä saamaani uutta kaveria. Tietysti hitusen muitakin ihmisisä luokallani, jotka osoittavat kiinnostusta minua kohtaan. Ilmaisevat hymyilemällä, tervehtimällä tai juttelemalla että haluavat oppia tuntemaan minuta ja tietää minusta enemmän. Tämä uusi kaverinikin. Hän on todella mukava ihminen. Hän sanoi minulle torstaina että haluaa esitellä minut jollekin hyvälle ystävälleen. Tänään, tai tarkalleen ottaen eilen, hän kertoi että hänen siskonsa haluaa tavata minut. Tälläiset pienet mitättömän asiat tuntuu nyt vaan jotenkin suurilta ja mahtavilta. Ennen kaikkea ne saa mut tuntemaan oloni tärkeäksi, erilaiseksi ja välitetyksi. Ehkäpä mulla sittenkin on väliä.

Miinuksena mä myös syön koulussa.
Ei voi mitään. En ehdi/jaksa syödä aamulla mitään. Tulee nälkä, ja se ruoka on ihan hiton hyvää. Sillä jaksaisi varmaan koko päivän, vaikka en sitä ikinä todellakaan isoa annosta syö. Vaikkakin kammoksun kuinka paljon tää muuttaa mun koko kahden vuoden tottumusta ja kuinka mä tulen lihomaan. Pakko aloittaa lenkkeily. Heti kun ei joku päivä vaan aina sataisi. Pakko myös vähentää kotona tätä syömistä. Ehkä näin mä onnistun syömään koulussa. Ehkä se on terveellistäkin.
Miksi mä en ole iloinen vaikka mun pitäisi?

En ole nähnyt pitkään aikaan merenneito unia. :) Nyt pitää tehdä jotain asialle, paska koomikko heittää surkeaa läppää telkkarissa.

Dare to dream

2010-08-16T16:58:00.000-07:00

Kesä on loppu!
Kesäloma on ohi! Oli ihana kesä! Kiitos kaikille!
Mä inhoan noita lauseita. En itse ole tainnut yhtään noista vielä todeta, enkä ajoikaan. Etenkään oli ihana kesä ja kiitos kaikille. Mulla oli rehellisesti harvinisen tylsä kesä.
Miksi? koska olen sulkeutunut ihminen ja alan erakoitua muista ihmisistä. En enää osaa olla muiden ihmisten seurassa. Tai no, osaan, mutta en osaa aloittaa keskustelua. En osaa pyytää heitä kassani mihinkään. En uskalla kiintyä kehenkään.

Mä vaan istun kotona neljän seinän sisällä itku kurkussa ja mietin että miksi mä olen näin huono. Uppoudun kirjoittamaan outoja tarinoita että pääsisin hetkeksi pois todellisuudesta mielikuvitus maailmaan jossa voin olla kuka vaa. Voin olla kaunis tai ruma, voin tehdä mitä vaan. Hallitsen sitä kaikkea. Tästä syystä mä rakastan kirjoittamista ja tulisin hulluksi jos en voisi kirjoittaa. Voi hetkeksi unohtaa ihan kaiken ja olla joku toinen koko sen ajan. Voit pamauttaa ongleman yhtäkkiä nurkan takaa ja sitten kadottaa sen yhtä nopeasti. Ihan kaikki on mahdollista. Joskus mä tosin uppoudun siihen maailmaan liiaksi ja herään sitten kylmään todellisuuteen, jossa olekin minä. Ruma, ujo, saamaton pikku tyttö.
Olen ehkä hullu, mutta vaihtaisin mielelläni elämäni toiseen.
En halua olla minä. Vihaan itseäni.
Haluaisin pitää itsestäni ja nauttia elämästä.
Se vaan ei ole niin helppoa kun luulin.
Pitää itsestään.

It's fine.

2010-08-15T03:13:00.000-07:00

Tää päivä on alkanut hyvin.
Neljä kuppia teetä ja yksi pikkuinen omena. Mulla on tosin jo nälkä. Voisin syödä toisen omenan.
Tai jotain muuta. Mutta nyt mä alotan taas laskemaan kalorieta, koska muuten tästä ei tuu yhtään mitään. Mä teen tän nyt kunnolla ja kunnialla.
Ei mulla muuta. Paitsi ens viikosta tulee onnistunut mulla on sellanen fiilis. Muutenki motivoitunut olo.

Lenkkeilyn taidan jättää väliin, niin kauaksi aikaa kunnes mulla ei ole enää nuhaa ja yskää. Ettei vaan tuu kuume. Se ei olisi järin hauskaa.

I feel like I'm walking blind..

2010-08-09T15:44:00.000-07:00

Eilinen oli helvettiä, sain lohduttaa kaveria ja tämän jälkeen sain jonkin sortin pienehkön paniikki kohtauksen ehkäpä jopa. En tiedä mutta kamalan kokemuksen koin. Myöhemmin kun kerroin tästä samalle kaverille jota lohdutin (oli myös huom paikalla kun ahdistuin ja panikoin, mutta ei katosnut minuun päinkään.) hän vain sanoi kylmästi 'aha'. Hivenen arvostusta kiitos? Olen auttanut tätä ihmistä niin helvetin monta kertaa enkä oikeen ikinä ole saanut sen kummempaa kiitosta tai mitään... Lähinnä huomautuksia ja valitusta.
Huomisesta onneksi pitäisi tulla parempi. Saan seuraa joka arvostaa minua ihmisenä ja välittää minusta. A real friend.

Ruokailu puoli on mennyt vituiksi taas koska olin tien päällä ja ajattelin että ihan sama, haluan nyt nauttia tästä. Tänään on sitten mennyt tosin paremmin, en syönyt mitään kunnollista. Vähän karkkia ja leipää, patonkia ja pehmiksen. Ehkä selviytyisin huomisestakin ilman kunnollista ruokaa? Katsotaan nyt miten käy.

And who's the one who picks you up when you fall?
It's me, obviously
It's too hard for you to see
And you
You're losing me
and maybe you don't care at all
Obviously,
Obviously

Sorry for the shape I'm in..

2010-08-05T13:51:00.000-07:00

Anteeksi, että olen huono.
Olen oikeasti pahoillani tästä asiasta.
En osaa mitään. Olen huono laihduttamaan. Olen huono ihminen ja huono kaveri. Huono olemaan.
Siksi en ole käynyt täällä.

Päätä särkee. Nälkä. Itkettää.
Please just let me be?

Koulu alkaa 23.päivä vasta. Jotain hyvää.
Ahdistaa tosin jo nyt. Uudet naamat, uudet kuviot, uusi paikka.
En vaan.. mä en selviä. Koska olen ujo ja hiljainen. Olen sosiaalisesti vammainen.
Olen siis koko sen vuoden yksin. Koska en uskalla puhua kellekään. Onneksi se kestää vaan vuoden.
Entä jos kaikki vihaavat minua? Entä jos kaikki feidaa nyt mut kun ei olla enää samassa rakennuksessa? Entä jos en onnistukaan tavoitteissani ja tulevaisuuteni romuttuu?
Mietin liikaa. Aivan liikaa. Ottakaa joku puolet ajatuksistani, ja kyvystäni ajatella niin olen normaali. Enkä näin ahdistunut.

Jotain hyvää. Vedän yli 10 jääpalaa päivittäin. Ruuan himoon.
Se auttaa.
Myös kuumuuteen, janoon ja päänsärkyyn. Suosittelen.

Mä tekisin nyt ihmeitä yhdestä tupakasta.

Give up?

2010-07-09T15:30:00.000-07:00

Joka päivä tätä samaa paskaa.
En tee mitään. Syön, en onnistu missään.
En mene mihinkään. Mikään ei kiinnosta...
..Does anybody care? Tietysti, aina on joku joka välittää, vaikka siltä ei tunnu.. tai sitä mä ainakin hoen itselleni. Joka päivä pääni sisällä. Yritän saada itseni uskomaan, että joku välittää minustakin.
Ei yhtään pahenna oloa kun rupesin miettimään asioita taas liikaa. Taas kerran..

Viime kerran rantajuttu, päättyikin tavallaan yllättävästi.
Ne mun kaksi kaveria, tuli tänne meille. Istuttiin pihalla ja juteltiin. Välillä istuttiin sisälläkin.
Enkä oikeen tiennyt mitä puhua, olin välillä vain... ulkopuolinen.
He puhuivat juomisesta, aloholista, mua ei jaksanut kiinnostaa, mä olen vaan oppinut (kiitos monien ihmisten) inohamaan juomista. En mene sanomaan, että olen absolutisti, koska sitä en ole. No no.
Mutta mua inhottaa se touhu. Vedetään perseet ja sammutaan omaan oksennukseensa, kärsitään aamulla paskasta olosta, ja sitten siitä pitää kertoa ylepänä kaikille.. What's the point? Kenen pikkuisessa mielessä siinä saat jonkin sortin arvostusta lisää kun kerrot mitä kaikkea olet juonut ja mitä kaikkea teit kännissä? Kuinka kännissä taas viime perjantaina olit? Et ainakaan minun... tosin kuka minun silmissäni arvostusta haluaisi..? Nobody..
Äh, uppouduin taas kerran vtäysin väärään aiheeseen... Kuitenkin, se meni sitten 96% ajasta että he puhuivat ties mistää, eivätkä kiinnitä minkäänlaista huomiota minuun. Ei siinä muuten mitään, mutta minulla nyt muutenkin paska päivä ja sitten mua tullaan tapaamaan eikä edes huomata minua. SILTI mä lähdin jostain syystä heidän kanssaan vielä rannallekin, kuitenkin. Istuin sitten sielä laiturilla ja kuuntelin mitä he puhuivat ja angstasin yksin mielessäni. Ainut asia mitä olisin halunnut tehdä = itkeä.
Mä olen paska. That's it. Ei ne asiat siitä mihinkään muutu, vaikka mä laihtuisin ja vaikka musta tulisi kaunis ja ihana. Mä olisin silti paska. Mitätön paska.

Ai niin, ja jotenkin sekin pahensi mun oloa kun mun kaveri mainitsi, että mä voisin etsiä itselleni miehen sieltä rannalta kun en meinannut suostua lähtemään. Ei hän tietenkään sitä loukkaamalla tarkoittanut, hyvää vain ajatteli. Mutta minäpä heti muistan kuinka epähaluttu ja ihnottava olen. Oksettava suorastaan.

Anteeksi kun en jaksa kertoa tänne ikinä mitään mielenkiintoista. Ja kiitos että joku lukee ja.. niin. Välittää? Idk.
Mun pitäis varmaan kohta ruveta lopettaa tää angstailu..

I lie and I lie till I don't know who I am.

2010-07-06T03:24:00.000-07:00

Mulla on paska fiilis.
Kaveri tuli eilen tänne tähän kaupunkiin tuolta kaukaa kaukaisuudestaan. Ei ilmottanut mulle mitään.
Kuulin meidän molempien yhteiseltä kaverilta. Soitti mulle että lähtisinkö tohon lähellä olevalle rannalle heidän kanssaan. No, mä en voi uida, koska mul on menkat. Mut sanoin sille et voin tulla hengaa sinne rannalle niiden kanssa. Nyt se soitti tossa äsken ja sano et he ovat nyt menossa sinne, et toinen on siel jo, et oonko tulossa. Kyl mä sit sanoin et tuun.
Heti sen jälkeen tuli paska fiilis. En halunnukaa lähtee. En halua sinne katsomaan kun ne ui. Jotenkin viel sellanen olo, et tää mun kaukaisuudesta tullut kaverini ei välttämättä edes haluaisi mua sinne. Olisi se varmaan muuten kertonut olevansa täällä. Et juu, en varmana mene sinne pyörimään kolmantena pyöränä ja angstaa epähaluttunua rannalla. No fucking way.
Lähetin sit äsken viestin etten viitti tulla rannalle istuu tai jtn. More lies. Kyl mä voisin mennä, jos mut haluttais sinne.

Nyt mulla on paska fiilis koska en yleensä koskaan peru menojani vaan sen takia ettei mua huvita mennä. Ja senkin takia että mulla on sellainen olo että toinen osapuoli ei halua mua sinne. Mikä olisi sinänsä outoa, koska me ollaan oltu ihan perhanan läheisiä. Se oli mun paras ystävä. Mut ei se mua enää kaipaa. Ei se mua enää tarvi.
Oon muutenki syönyt ku valas ja lihonut ihan tajuttomasti varmaan. :'<
Anteeks, mut mua kyllästyttää nyt tää kaikki, ei vaan jaksa... Ei aina voi jaksaa.

Kaiken päälle oon tällänen valehteleva no-life pikku paska. Millonkohan viimeks olen vastannut ihmisille rehellisesti aisaan mitä kuuluu?

Just what I needed.

2010-07-01T11:22:00.000-07:00

Näin tänään minun hyvän hyvän ystäväni pitkästä aikaa.
Ei oltu nähty kunnolla ylivuoteen. Joten voitte arvata oliko ikävä? Nyt sitten tavattiin ja juteltiin kaikesta ummet lammet. Mulla on siis ollut osittain tosi ihana päivä, koska mua on hymyilyttänyt tajuttomasti kun pääsin taas näkemään häntä. Ja koska hänestä näkee että hän ei vihaa minua vaan pitää minusta. Hän on niin jotenkin.. avoin ja aito ihminen. Mä vähän ihailen sellaisia ihmisiä.
Jotka eivät niin välitä mitä muut ajattelevat hänestä ja ovat aitoja ja uskaltavat puhua asioistaan avoimesti.

Ruokailu on mennyt päin hemmettiä, mutta se taitaa hetken ajan nyt saadakin mennä, kun kun..
Mua pelottaa kun ne mun menkat ei nyt tullut tässä viime kuussa, OLLENKAAN.
Ajattelin syödä normaalisti tässä vaikka ihan pari päivää..

"Lähe maasta, lennähtäin/ niin kuin teevati pilviin päin."

2010-06-30T12:28:00.000-07:00

Hmm. Tänään kävi siis näin:
- 2 korvapuustia (FAIL)
- ab. 10 karkkia (FAIL)
- Pala patonkia
- Kaksi kuppia kahvia maidon kanssa
- Kanakasvis wokkia joku alle neljäsosa lautasta..
- Lasi simaa
- Pillimehu
- Lots of fun light.

siman, korvapuustit ja karkit olisin kyllä voinut jättää väliin. Mutta on tää nyt kuitenkin suhteellisen hyvä.
En syönyt viittä korvapuustia vaikkapa ja pussillista karkkia. Kaikenlisäksi pyöräilin jotain 3km sinne ja takas. Eli ab. 6km. :))

Siinä kun pyöräilin muuten, ajoi skootterilla yksi entinen luokkalainen ohi, ja moikkasi minua!
Katsoi suoraa silmiin ja heilautti kättään.
Jostain ihmeen syystä tämä piristi mua ihan tajuttomasti. Vaikka en nyt edes kyseisestä ihmisestä niinkään paljon pidä, oli vähän väliä ärsyttävä.
Ehkäpä se oli sitten vain jotenkin se ajatus siitä, että vaikka en ihmistä tunne niin hyvin, ja olin luokassa sellainen... no en nyt tiedä sanoisiko hiljainen tyttö, ehkä enemmänkin että puhuin jollekin kolmelle kaverillen aika paljon, mutta en oikeen muille.
Kyllä mä olen ujo ja niin edelleen, mutta se että en puhunut kenellekään luokkalaisilleni johtui enemmänkin siitä, etten vaan puhunut niille. Tarkemmin ajattelen, ei se kaduta yhtään eikä mitään. En ehkä jopa edes halunnut puhua heille. Totta kai puhuin jos joku alkoi puhua minulle, mutta en ikinä itse aloittanut keskustelua.
Kuitenkin niin. Ajattelin että ehkä siksi olin iloinen siitä, että hän moikkasi minua, koska en edes tunne kunnolla koko ihmistä ja hän ei minua mutta hän silti vaivautui tervehtimään minua. Olimmehan kolme vuotta samassa rakennuksessa, samoilla tunneilla.
Jotkut ala-asteen luokkalaiset, oikeastaan melkein kaikki, heistä kukaan ei moikkaa IKINÄ.
Mikä on minusta tyhmää ja idioottimaista. Koska sitä kuitenkin on kuusi vuotta toisensa tietänyt, eikä viitsi edes hymyillä kun ohi kävelee. Sama se oltiinko niin läheisiä vai ei.

Anteeksi kun purin tuollaista turhaa shittiä tänne :D. Jonnekin se piti saada.

Lose Control

2010-06-29T16:56:00.000-07:00

Mua ällöttää katsoa peiliin. En tykkää vartalostani.
Leivoin tänään korvapuusteja. Rasvisia.
Okei, ne oli vähärasvainen versio, kiitos äitini joka on vähän... tuollainen.
Terveellinen ja rasvaton ihminen. I like it.
Huomenna minä laitan ruokaa. Kanaa ja wok vihannes juttui.
Uskoisin sen olevan aika kevyttä. Aamupalan jos onnistuisin jättämään väliin.
Tai sitten edes.. syömään maustamatonta päivänkakkara jugurttia ja omenaa.
Pelkkä omena.
Eli suunnitelma:
- Omena (+ ehkä jugurttia)
- kanaa ja niit vihannes juttui vähäsen.
- mahdollisesti YKSI tai kaksi ruisleipää.
- PALJON fun light mehua. Mulla on persikka passion makust. Ihan hyvää. 2 kcal per 250 ml.
Ei paha ollenkaan ei.
Sitten pyöräilen keskustaan ja takaisin. Käyn koiran kanssa lenkillä.
Oi antakaa tän nyt onnistua!

Pitäisikö mun huolestua, kun mun menkat ei vissii tullu tässä kuussa?
Miksi ne yhtäkkiä muttuu niin tälläsiks.. epäsäännöllisiksi ja tälläsiksi?
Pelottavaa...

Kiva video mut en tykkää oikee tost biisist. :/ sori britni.

Please keep your hands away from, away from, away from me.

2010-06-28T17:00:00.000-07:00

Mä voisin vaikka kuolla.
Voisin vaikka kuolla, eikä yli puolet niistä ihmisistä joiden mä luulin idioottina välittävän,
huomaisi niin MITÄÄN muutosta elämässää.
Niistä kukaan ei jäisi kaipaamaan mua korkeintaan viittä minuuttia pidemmäksi ajaksi.

I'm so fucking worthless.

Don't Be a Jerk..

2010-06-26T15:26:00.000-07:00

Kuolin.
Lihoin. Kaikkee. En osaa mitää.
En oo jaksanu ees tulla tänne. Jos on syönyt yhtään liikaa, ei pysty tulee ku omatunto huutaa.
Kaiken lisäksi mulla on ollut vähän paska yksinäinen olo. En mä ole edes ollut yksin.
Mut oon ollut vaan himas lähinnä. En osaa pyytää ketää minnekää, eikä kukaa pyydä oikee mua.
Nyt tosin on saatu sovittua tiistaille yksi tapaaminen ja ainakin 2-3 muuta on sillein vielä suuniteilla. :)
Puolet kesälomasta mennyt ja musta alkaa tuntuu et nyt vasta alan "elää".

Kävin tässä yks päivä tosin siskon kanssa uimassa!
Oli ihan mahtavaa! Uitiin niin paljon että ei kädet ja jalat ei meinannut enää toimia!
Huomennakin olis suunniteilla et mentäis aamulla aikasin uimaan taas. Saa nähä miten käy ku molemmat vieä dataa. :))

Sitten torstaina oli psykologi. Mun äiti tuli mukaan.
Se oli kamalaa. Ensinäkin se oli aamulla kello kahdeksan. Aamuisin olen ylitunteellinen.
Vihaan mennä jonnekin vanhempien kanssa ja keskustella jonkun kanssa minusta. Inhosin aina niitä opettaja tapaamisia minne mut raahattiin mukaan. Tää oli ehkä pahin ikinä.
Ne vaan istu ja puhu musta ja kaikesta ja mä rupesin itkemään ja itkin siinä, nää vaan jatkaa puhumista ja mua ahdistaa ja vilkuilen siinä kyyneleet silmissä kelloa.
Hyi. Onneksi se on ohi.
Nyt sitten tämä psykologi tilanne on se, että en kesällä käy missään. Sitten kun koulu alkaa, voin mennä (jos haluan) jonnekin terkkarille ja pyytää sitä lähettää jotain lähetteitä joko jonnekin sariaalalle tai jonnekin nuoriso/opiskelia psykolle. Tämä samahan mulla ei pysy, koska koulu vaihtuu. Kymppiluokkaan, jonne tulee kaikki ahdistavat ja tyhmät ihmiset. :(

Näis kummissakin psykois oli sit ongelmansa.
Tää nuoriso etc. oli mies. Tuntuis jotenkin oudolta mennä selittää miehelle. Emt miksi.
Sairaalalla.. No selvää. Sairaalat on kamalia. HYYI! Sitten siihen kuuluis LÄÄKÄRIN TARKASTUS! No fucking way! Sairaalan kestän, mut lääkäriin en mene!
Joten jos tarvitsen vielä apua kai se on mentävä itkemään miehelle.. :/

Mutta nytten, menen tästä. Hei hei.

It's got rights an so have I

2010-06-06T16:02:00.000-07:00

Päätä särkee. Väsyttää. Oksettaa. Vituttaa. Itkettää.
Mä alan kyllästyä tähän kaikkeen paskaan.
Rikon oman lupaukseni kun valitan seuraavasta henkilöstä. Lupasin itselleni etten valita.
Koska kyseinen ihminen on oikeasti ihan mukava ja ihana ihminen, silloin kun se sattuu päälle.
Kuitenkin.

Mulla tuli viime perjantaina totaalinen romahdus.
Itkin yksin ihan hirveästi enkä saanut henkeä.
Se johtui monesta asiasta. Kaiken takana tosin tuntui tosin olevan YKSI ihminen. Tämä mun ystäväni.
Hän valitti minulle joskus, kuinka hän vihaa kyseenalaistamista.
Minusta tuntuu että hän kyseenalaistaa välillä kaiken mitä teen.
Menin ostamaan kengät juhliin päivän ennen juhlaa. Hän valitti minulle kuinka olen huono kun en varannut edellisenä päivänä oikean kokoisia kenkiä ja miksi en kokeillut niitä silloin...
Nukuin pommiin, hän haukkui minua huonoksi.
Tuntuu että hän pitää minua säälittävänä ja lapsellisena, koska en ole joka viikonloppu dokaamassa.
Minä uskaltauduin vaivalla avautumaan hänelle jostain paskasta asiasta, mistä en ollut sanonut kenellekään vielä. Ainut kommentti mitä tuli oli "Jaa jaa.". Sen jälkeen puhuttiinkin hänestä seuraavat 3 tuntia.
Jos mainitsen itsestäni jotain, se jätetään automaattisesti huomioimatta...
Hän kertoi minulle, kuinka joku ihminen oli lytännyt hänen itsetuntonsa/-luottamuksensa mikä lie..
Myöhemmin minä yritin selittää hänelle etten voinut mennä paikkaan X koska siellä oli ihmisiä, jotka kadottivat vähäiset itsetuntoni rippeet... Hän tekstaa mulle suoraan: "Niin varmaan, kyllä sä pystyt menemään. :D"
Kaikki siitä seuraavat viestit oli samanlaisia ja mä vaan itkin kotona vessassa, koska luulin että hän olisi ymmärtänyt.

Anteeksi, vielä kerran. Olen paska ja kamala ihminen kun valitan hänestä.
Mutta mä en vaan jaksa enää niellä tätä paskaa. En jaksa enää ottaa kaikkea naama peruslukemilla ja hymyillä niinkuin ei olisi tuntunut missään. En jaksa enää ottaa tätä paskaa. En kestä kun ihmiset saa mut tuntemaan oloni entistä huonommaksi. Ei vaan tämä ihminen.
Kyllä sitä muutkin tekee.
Joka kerta mä vaan olen naama peruslukemilla. En suutu. En loukkaannu. En näytä tunteitani.
Pelkään että se olisi liian itsekästä.
Mutta alkaa riittää...
I'M ONLY HUMAN! I HAVE FEELINGS!

So you rock around and think that
You're the toughest
In the world, the whole wide world
But you're streets away from where
It gets the roughest
You ain't been there

Leave my head alone, please...?

2010-06-02T09:25:00.000-07:00

Mä en tiedä mitä mun pitäisi ajatella juuri tällä hetkellä.
Kaksi ihmistä, jotka valtaa mun ajatusmaailmasta ainakin 90%.
En tiedä mitä tunnen näitä ihmisiä kohtaan, en tiedä miksi ajattelen heitä,en tiedä miten suhautua näihin ihmisiin..
Kaipa tää tästä ajan kanssa selkenee. Toivotaan ainakin niin.
Koska ainakin sen toisen ajattelemista vihaan. Haluan sen ihmisen pois päästäni.
Hänen täytyy olla minulle ei kukaan.
Mutta miksi? Miksi hänen täytyy?
Hän valtaa ajatuksistani suuremman osan. Liiankin suuren.
Ajatukset mm. Täytyy näyttää kauniilta, jos hän tulee vastaan. etc.
Kaikista häiritsevintä. Ajattelen hänestä näin, ja hän on minua vuoden nuorempi.
Onko se niin kamalaa sitten? - On se.
Pelkään että yhtäkkiä huomaan olevani täysin kusessa koko jätkään, (vaikka en häntä edes tunne, mikä tekee tästä vielä säälittävämpää ja inhottavampaa...) ja minähän en pysty sulattamaan asiaa..
Asiaa että tuntisin muutakin kun kaveruutta/ystävyyttä itseäni nuorempaan henkilöön.
Tästä syystä hänet TÄYTYY saada pois päästäni, ennen kuin se on mahdotonta. En halua edes ajatella koko ihmistä, saatikaan asiaa, mutta en ilmeisesti hallitse enään ajatuksianikaan. Tosin oliko se nyt niin uutta.
This sucks.

Painosta voisin lisätä, että se on ensin laskenut tasan kilon(!!) sitten noussut inohttavat 800g (:'<) ja tämän jälkeen taas tippunut 400 g...
Tästä päivästä en tiedä. Sisko tuli herättämään, ja en saanut sitten koko aamuna tilaisuutta punnita itseäni.
Huomenna lähdetään päiväksi luokkaretkelle = en syö kovin paljon, mikäli tässä onnistun.
Ei vanhemmat kyttää, ei ole ketään joka kyttää. Paitsi ehkä tosin kaverit/opettajat. Mutta omapa on asiani.
Huomenna siis suunnittelin onnistumista.

I want this. I really do.

2010-05-29T12:18:00.000-07:00

Hassua.
Tää päivä on oikeastaan mennyt aika hyvin.
En halua laskea kaloreita silti, en halua pettyä itseeni ja ajatella että olisin pystynyt parempaan.
Vihaan sitä.
Aamulla painoin 43.9..
Miten mä annoin itteni päästä tähän kuntoon?
Miten annoin itteni lihoa siitä 42 johonkin 44?
Miksi?
Kyllä mä pystyn laihduttamaan jos oikeen kovasti haluan.
Enkö mä sitten muka halua tarpeeksi?
Tämä kaikkihan on päässä! Päästä, mun mielestä lähtöisin!
Miksi mä sitten aina epäonnistun?
Kyllä mä haluan laihtua.
Mä haluan. Oikeasti. Haluan enemmän kuin mitään muuta.

ps. Näin tänään skin & bonesin (aka mun anorektikko kaverini, huomaan et oon ruvennut pääni sisällä sanomaan sitä skin & bonesiks. :O). Se oli niin kuihtunut ja pieni. Älyttömän kaunis. Mäkin haluan pystyä siihen, mitä se on saanut aikaan!

So weak that it seems strong...

2010-05-28T12:48:00.000-07:00

Vitutusta ja vihaa. Turhautuneisuutta.
Ahdistusta ja masennusta.
Tälläinen päivä tässä. On sitten tietysti hivenen
iloa ja onnea.
Naurua ja hymyä.

Ruuasta en osaa sanoa niin yhtään mitään.
Oon syönyt hyvin mutta huonosti. Paljon mutta en silti.
Liikaa kuitenkin.
Sain raahattua itseni (kiitoksia snown avusta ♥) lenkille.
Juoksin.. 50 minuuttia.
Olisi mennyt vähemmän aikaa JOS ei olisi tullut
A) sadetta
B) Allergia oireita
Että näin. Hauskaa.
Mulla on nälkä. Nytkin. Haluan syödä.
Mutta en saa.
En saa en saa en saa en saa!
Kaikki menee hukkaan jos syön.
Juon vaan teetä koko illan.

Anteeksi sekava teksti. Olen sekavassa mielentilassa.

Treacle has left the bulding...

You got my head spinning, heart beating out of my chest.

2010-05-26T13:42:00.000-07:00

On se hauskaa. Viime päivä kun kävin täällä se meni suht hyvin.
Mutta muut päivät = päin helvettiä.
Syy = menkat.
Nyt kiinnostava tunnustus.
Mä en kestä tätä. Mä vihaan lääkkeitä, en tykkää niistä yhtään. Vaan sillon kun on menkat, mä oikeasti varmaan kuolisin jos en söisi särkylääkkeitä.
Tänääkin on syöty niitä pitkin päivää ja loppumäärä on 1000 mg. EI MEE HYVIN!
Eikä ne lääkkeet ikinä edes auta, e-pillereitä en edes harkitse.
Mielummin kärsin!
Tästä syystä kuolen ja kusen aina kerran kuussa lähes kaikessa, koska ainut mitä haluan tehdä on nukkua, syödä ja olla suihkussa. Syystä että minut tuomittiin naiseksi.

Lisää HAUSKAA infoa tästä päivästä:
Mulla oli jumalattoman ihana aamu. Se on harvinaista, vihaan (myös) aamuja. Kaikki meni hyvin.
Sitten se taas alkaa. Ilmaisen ääneen jonkun "väärän" mielipiteeni, ja mun kaverit alkaa valittamaan mulle aiheesta. Ne tekee sitä silleensä aika paljon. En kestä, menee hermot. Se on ihan sama mistä olen erimieltä. En oikeasti kohta enään viitsi ilmaista kenellekään mielipiteitäni, koska niitä aletaan heti arvostelemaan, dissaamaan ja väheksymään.

PÄIVÄN KOHOKOHTA!
Lähden koulusta, ajan kylmässä sateessa pyörällä (nam),
Tatti seisoo linkki pysäkillä, ja kuka meinaa kaatua pyörällä. Se on ollut piilossa taas jonkun ab. kuukauden. Juuri sitten sillä hetkellä sattui olemaan siinä. Meni pasmat taas ihan sekaisin.
Kädet tärisi ja jalat ja melkein aloin taas itkemään. Teki mieli ajaa ulos tieltä johonkin pusikkoon.
Miten yhden ihmisen näkeminen voi tehdä niin pahaa?

Anteeksi jälleen angstinen vuodatus viha-/itkutekstini.
En osaa muutakaan.

Ice Cream.

2010-05-24T09:27:00.000-07:00

Tää päivä menny hyvin. 536 kcal. Kulutettu 143 kcal.
Mutta ohops. Kuka meni syömään jääetlöä.
Tossa sitä on aika paljonkin.
Kulhossa mun nenän edessä.
Haluan syödä sen. Mut ei, en mä voi. En voi nyt ryssiä kaikkea!
Mut en kyllä tiiä miten muutenkaan pääsen tosta eroon!
Mä haluan syödä sen.
Mutta en halua epäonnistua.
Tosin ei mun kalorit menisi varmaan kun jotain päälle 600 alle 700 se pysyis.
Mut silti. Jestas.
Mä olen heikko.
Mä olen huono ihminen.
Heikko, lihava, itsekuriton ja huono ihminen.

Pakko tehdä vatsoja...

I want to success...

2010-05-23T15:08:00.000-07:00

Turhauttaa.
Mä haluan taas onnistua! Haluan tuntea nälkää, haluan juosta ulkona viielässä ilmassa ja tuntea kuinka sydän hyppää melkein ulos rinnasta ja joka paikkaan sattuu. Tuntea oloni kevyeksi ja mahtavaksi. Tunta sen voittaja fiiliksen puntarilla.
Huomenna yritän, mutta mua pelottaa etten onnistu

Alotin taas just kattomaan For the Love of Nancy.
Mä niin rakastan sitä. Nancy on ihan älyttömän nätti ja laiha. Se on niin... ihana.
Mä olen katsonut näitä sh "leffoja" youtubesta useammankin, ja tää on mun ehdoton suosikki.
Itkin melkein joka sekunti kun katsoin sitä. Nyt motivaation puutteessa taas turvaudun tähän..
Suosittelen, joten täs linkki ekaan osaan etc.
Toi on oikeesti jotain niin ihanaa, Katon varmaan koko yön.
Tracey Gold on niin kaunis tossa. I love her.
Mutta nyt tämän pariin... hei hei.

I can't help it.

2010-05-23T08:04:00.000-07:00

Hihi, muutin ulkoasua.
Mitä mieltä tästä uudesta? aika yksinkertainen mut me likes!
My god, oon kasvanut tässä jonkin verran, ja olenkin 153,5 cm.
Okei ei se iso muutos ole mutta... edes jotain.
Kun olisikin pitkä, voisi ryhtyä malliksi.
Vaikka pärstäni on perkeleen ruma, mutta myönnän että on sitä rumempiakin malleja nähty.

Tosin se jää vaan haaveeksi. Kiitos rakkaiden geenien. Koko suku on tällästä pätkä sakkia.
Tai ainakin kaikki suvun naiset. Ainoat harvat poikkeukset löytyy miehistä.
Se pitää vaan hyväksyä.

Niin joo, ja meen kattomaan mun sitä sitä laito-sh kaveria someday sinne laitokseen!
Ei vaan vielä oo ihan varmaa, koska se saattaa päästä sieltä pois kesäksi. Ja siitä päätetään joskus tän kuu lopuilla, että en nyt tiiä ehdinkö sit välttämättä. Mutta jos ehdin, pääsen näkee millast sielä on. Tää meinaa kerto mulle kaikkea siitä mestasta ja sano sitten että tuu joku päivä kattoon nii näät!
Ja niiden kertomusten perusteella = LAPSET! ÄLKÄÄ HANKKIKO ITTEENNE SINNE! Se mesta kusee NIIN pahasti.

Vadelma-mansikka mehukatis on 8 kcal per desi...!! Tiiättekö mitä se tarkottaa!
ME CAN DRINK MEHUKATTI! <3

My legs were shakin'.

2010-05-22T08:44:00.000-07:00

Läskifiilis.
Katon dieetit vaihtoon ja on läski fiilis, koska oon syön ihan hirveesti enkä jaksa mennä lenkille. FAIL.
Vaikka on lämmintä ja kaunista. Ei voi mitää ei. Paitsi mahdollisesti pakottaa itsensä ulos.

Kävi tänään kamala shokki järkytys. Jätin puhelimen sisälle ja menin tunnin pääst kattoo oli tullu kolme viestiä. Yks yheltä hyvält kaveriltaa:
"Et ikinä arvaa mitä kävi... :("
Heti jotain satayks eri vaihtoehtoo menee päässä läpi et mitä kamalaa on voinut käydä.
Lievässä paniikis sit kysyin mitä oli käyny ja tää sanoo että se oli koko viime yön sairaalassa tiputuksessa!
Siitä on nyt jotain 2 tuntia ja mä tärisen vieläkin. Sain pidätellä itkua kun pelkäsin et se tekee jotain kuolemaa tai jotain. Se olisi kamalaa.
Onneksi asia ei ollut mikään NIIN KAMALA, vaikka kamala olikin.
Mutta se ei sitten kuulukaan enää tänne.

Mun täytyy alkaa laskea taas kaloreita, koska sillon kun laskin niitä onnistuin paremmin.
Kiloklubi taas kehiin ja niin. EHKÄ onnistun sitten paremmin. Pitää vaan rukoilla ja toivoa.
En tiiä. Ei ei ruokilla. YRITTÄÄ ja toivoa.

I don't mean to be a bother....

2010-05-18T14:39:00.000-07:00

En keksi oikeen mitään kerrottavaa.
Oon syönyt taas kokonaisen hevoslauman edestä tässä parina päivänä.
Hirveesti jäätelöä. Sekä mun taas pinnalle noussutta rakkautta: MURJOA!! ♥
En tiedä mikä niissä on, mutta mä tykkään melkein kaikista muroista ihan hirveesti.
Pitäisi yrittää olla syömättä niitä niin hirveesti. Sekä pitäisi mennä ajoissa nukkumaan.

Mitähän muuta tässä kertoisi? Ai niin, menin möläyttämään mun kaverille tästä kaikesta.
Lähinnä mun suuresta lihomisfobiasta!
Näin sen sitten uudestaan seuraavana päivänä ja toivoin ettei se muistaisi koko juttua (koska kun sanoin vastaus oli tyyliin "aijaa") mutta se oli turha toivo. Kommentoi ihmisisitä, että ompas tuo laiha etc. Osti jäätelöä ja yritti saada mut syömään sitä. Hoki 24/7 "me läskit" "ei ihme että on näin iso maha" ynnä muuta tälläistä. Hyvin hyvin häiritsevää. En tiedä miksi se teki niin, mutta tiedän että se johtui mun tunnustuksesta. No fun.

Vielä mun toinen kaveri, jonka kanssa vietän 90% ajastani koulussa, valitti mulle eilen siitä kun sanoin syöneeni aamulla suklaamuroja. Se on niin epäterveellistä. Oi kyllä, voitte vaan kuvitella miltä tuntuu kun joku arvostelee päin naamaa siinä että sulla on paska ruokavalio oon sua parempi.
Seuraavana päivänä, painoin turhaan sellasesta saippua-annostelijasta jonkun kolme kertaa. Ensin hirveä valitus.
"Mä en ainakaan oo itsekäs."
- Olenko mä itsekäs?
"Olet. Se saippua kuluu ja sitä pitää ostaa nopeemmin lisää, ja sen tekeminen tuhoaa luontoa."
Tuo suoraan sanoen pilasi mun päivän! Mä niin yritän olla kilttiä ja ystävällistä. En ikinä IKINÄ suutu mistään tai hermostu, annan kaiken heti anteeksi ja niin....
JA NYT MÄ OLEN ITSEKÄS KUN VÄHÄN LEIKIN SAIPPUALLA?!
Mun teki mieli kiljua ja itkeä ja huutaa, mutta minulla on ylpeyteni.
Miksi toisen pitää mennä heti haukkumaan päin naamaa ja valittamaan noin pienestä asiasta kun mä en ole tehnyt sille taaskaan mitään! Mähän en kohta saa tehä mitään kun se on itsekästä.
AAAAAAAA.... tulee heti niin hemmetin monta kertaa mieleen, milloin neiti täydellinen on ollut itsekäs ja ei niin ihana ja täydellinen. Voi hitto soikoon...
Anteeksi kun olin itsekäs ja tuhlasin kolme annosta saippuaa.

Treacle has left the bulding.

Confused

2010-05-13T13:53:00.000-07:00

Tässä olen pohtinut.... mun pitäisi lopettaa tää koko juttu!
Puhun nyt laihduttamisesta.
Jokaikinen ihminen sanoo mulle että olen laiha, kauhistelee/ihastelee mun kokoa.
Yksikin kaveri huomauttaa jokapäivä koulussa, kuinka mulla on pienet jalat.
Kohta mä olen niin laiha että katoan ilmaan. Tai pahempaa, joudun hoitoon.
Mun äiti haukkuu mua anorektikoksi vähän joka välistä. Valittaa, että olen liian laiha.
Tuntuu että melkein kaikki mun ympärillä on jotenkin kateellisia mulle (tuntuu kauhealta sanoa, tai edes ajatella noin) mutta mä en vaan itse näe sitä. En näe, olenko laiha vai en. Mielestäni olen edelleen normaali. Laihanormaali, you know? Sellainen terveennäköinen normaali.
Mä en vaan sitten taas halua olla sellainen. Haluan olla ihan pikkuisen epäterveen näköinen.
Haluan että voin uskoa niitä "Sä oot niin pieni!" "Kauhee kun sä oot laiha!" kommentteja.
Ei, en usko. Heti kun kommentti tulee, kiistän kaiken. Jos en ääneen, päässäni.

Jos mä jatkan. Vaikka vain siihen 40 asti sitten. Nyt olen (lihonut) ja painan jotain 44, hyi.
BMI on siis 18.8
Jos painaisin 40, se olisi 17.1

En halua kuulostaa kliseiseltä mutta mua pelottaa ihan hemmetisti mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lost and naked in the city again.

2010-05-09T14:41:00.000-07:00

Tää viikonloppu n ollut hyvin merkillinen.
Perjantaina kun tulin koulusta kotiin meni joku pari tuntia ja mun kaveri tuli. Meillä oli hauskaa, oli ihanaa nähdä häntä pitkästä aikaa ja suorastaan kamalaa sitten tänään (tai tarkalleen ottaen eilen) aamulla kun hän sitten lähti. Tajusi kuinka se ei olekaan niin että hän tuli meille tuosta jonkun kilometrin päästä kotoaan niinkuin ennen. Ei se mennytkään sinne. Se lähti takaisin monen kilometrin päähän, ja ties kuinka pitkä siihen on kun nään hänet taas.
Se ei olekaan lähellä, ei olekaan sitä paikkaa minne voisi mennä ja mistä joku tulisi jos mulle tulisi joku aivan kauhea hätä ja ahdistus ja kriisi. Se on pelottavaa.
Ei ole mitään paikkaa lähellä minne voi vaan mennä. Ei ole ketään tässä kaupungissa, kuka välittäisi.

Tää sunnuntai sitten on ollut painajaismainen.
Ajauduin sukulaisille äitien päivän kunniaksi, enkä saa mielestäni sitä kuinka jälkeen kahden keksin ja pienen palan ällöttävää pitsaa istuin siinä sohvalla sukulaisten ympäröimänä ja nipistin itseäni kummastakin kyljestä ihan helvetin lujaa. Tuijotin vaan kelloa ja toivoin että joku meidän perheestä lähtisi pian kotiin.
Toisaalta olin onnellinen, koska siellä ollessa pystyin syömään vaan sen pienen palan pitsaa ja kaksi keksiä ilman että mun äiti sanoisi mitään. Se keskittyi muuhun. Koska kun sitä ennen kotona syötiin kakkua ja leikkasin pienen palan, tuli sanomista heti että otappas nyt enemmän.

Tää teksti venähtää nyt, mutta tästä on pakko kertoa vielä.
Olin viime keskiviikkona psykologilla ja se oli tosi TOSI pelottavaa. Mä uskalsin puhu ja selittää sille vähän normaalia enemmän ja se katsoi mua niin pelottavasti. Mä selitin kuinka mun olo on vaan pahentunut ja mun ahdistut lisääntynyt. Se katsoi mua ja sanoi "Tää että me tavataan kerran kuukaudessa ei taida olla riittävää apua sulle."
Siinävaiheessa mua alkoi itkettää, mutta en itkenyt. Sen kaikki eleet ja tekemiset ja kaikki suorastaan tuntui huutavan mulle että tyttö pieni, sä olet tulossa hulluksi. Sä olet outo ja hullu. Sen koko loppu 45 minuutin ajan mun päässä pyöri vaan se kysymys että olenko mä tullut hulluksi ja kuinka pahasti... Entä jos tää kaikki vaan pahenee ja pahenee ja mä tulen täysin hulluksi? Mitä mä sitten teen? Joudun laitokseen? Elän koko elämäni ahdistuneena ja masentuneena sekopäänä?
Mua itkettää pelkkä ajatuskin. Koska mua pelottaa ja musta tuntuu etten pääse näistä peloistani ja pakkomielteistäni, ennen kaikkea tästä jatkuvasta ahdistuksesta ja jännittämisestä ikinä eroon. Se piinaa mua aina.

This is your paradise.

2010-05-02T05:31:00.000-07:00

Siinä se.
Tässä viime torstaina mun kaveri lähetti viestin että voisiko hän ensi viikon vkl tulla meille.
Tästäse sitten tuli. Mun täytyy nyt koko seuraava viikko, eli lähinnä perjantaihin asti, syödä mahdollisimman vähän ja lauihtua! Mun täytyy! Mä vaan haluan että se muistaa mut laihana. Siitä tää kai johtuu en nyt muutakaan keksi.
Ainut kysymys on että miten mä saan painon putoomaan ja laihdutettua jossain viidessä päivässä tarpeeksi? Ei mitään hajua. Ajattelin syödä paljon omenoita ja hedelmiä. Tai ei paljon mutta siis vaihtaa tän muun turhan syömisen johonkin yhteen omenaan. Näin saa sitten vähennettyä tätä turhaa syöpöttelyä. Pitää vaan rukoilla ja toivoa että onnistun. Koska jostain helkkarin syystä mua pelottaa että se tulee ja onkin mua laihempi ja pienempi. Se on aina ollut mua isompi ja haluaa lihoa. Ennen ainakin halusi. Siinä mielessä se olisi järkyttävää jos olisikin mua pienempi... Ei tiiä
En todellakaan tiedä mikä mua vaivaa kun ajattelen tällä tavalla. Mulla vaan on näitä kavereita, joita pienempi mä haluan olla, koska ne ovat jossain välissä sanoneet että haluaisivat lihoa. Mä olen sekaisin, anteeksi tämä kauhea vuodatus.
Kaiken päälle oon vielä hemmetin ilonen, koska mulla on jo tullut vähän ikävä tätä kaveria, ja alkaa tuntua että ehkä hänelläkin oli minua, mikä olisi melkein ihme.

Running out of options.

2010-04-28T10:34:00.000-07:00

Varokaa, Treacle rantautuu!
En oo tehnyt vieläkään muutakun syönyt, syönyt, syönyt, syönyt, syönyt...
En osaa muuta. Nytkin juon kahvia. Haen kohta ruokaa. Koska on vähän nälkä.
Se siitä terveellisestä elämästä.
Joka päivä mietin aamulla että tänään mä onnistun.
Sitten kun tuun kotiin tänään muuttuu huomiseksi.
Mulla on paha motivaatio kriisi. Eikä auta vaikka kattelen kuvia etc. Ei vaan auta.
Haluan että joku sanoo mulle päin naamaa että olen lihava.
Tai jotenkin loukkaa mua. Haukkuu mun ulkonäköä tai jotain.
Muttakun kaikki vaan hokevat mulle että olen laiha ja pieni.
Ei jotenkin auta asiaa.
Mä haluan kuulla olevani lihava. En vaan yhtään tiedä mistä sellaista kuulisin...
Tai jotain muuta, ERITTÄIN motivoivaa. Hyvin suuresti...
I need motive! Help me...

Still Breathing.

2010-04-25T05:28:00.000-07:00

Anteeksi, ties kuinka monta viikkoa ja päivää viime kerrasta kun kävin täällä. Siltä ainakin tuntuu.
Selitys on niinkin yksin kertainen etten ole jaksanut. Eikä silleensä edes kiinnostanut, on tätä motivaation puutetta tässä ollut lähinnä ihan kaikissa asioissa. Mikään ei oo menny niiku suunnittelin.
Viime keskiviikkona sairastuin vielä.

Mä olen oikeastaan aika tosi harvoin kipeenä, ja siitä varmaa sitten johtuu että tosi pikkuinen kuume vei kaikki voimat. En jaksanu tehdä yhtään mitään, oon vaan SYÖNYT ihan hemmetisti ja nukkunut ja kattont tv.
Nyt on sitten ONNEKSI jo vähän parempaan päin. Vaikka lenkille ei vielä pystykään tai ainakaan kannata mennä, niin jaksan jopa jo tehdä jotain ja jaksan keskittää ajatuksia muuhun kun syömiseen.
Eli en syö niin paljon.

On tässä jotain hyvääkin!
Mulla on 17 lukijaa! Tervetuola.
Niin ja mulle saa kommentoida emmä pure.
Enkä pussaa koska voi tulla jotku tartunta teille...

Sunnuntai ei oo mun päivä. Huomenna sitten kouluun ja hammalääkäriin..
Sunnuntaina aina laitetaan meillä hirveen hienot ruuat ja jälkiruokaa... En silleen kauheesti tykkää.
On se kivaa, saa hyvää ruokaa ja niin. Mut.. Saa hyvää ruokaa -> syö paljon.
Sit mun äiti on taas ruvennut huomauttelemaan mulle kuinka laiha mä oon. Juuri kun se oli siitä hetken hiljaa, niin nyt joka välissä jotai huomauttelua. Ei jumalauta.

We all agree she's beautiful.

2010-04-18T14:42:00.000-07:00

Tuli tylsää, joten päätin laittaa vähän kuvia... näitä kun on kertynyt nyt mulle koneelle melkein 60 koht.

So here's some of my personal favourites.

ps. 15 lukijaa! \../ ♥

luv ya ♥♥