Koko kroppa tärisee ja itku tuntuu kurkussa. Pitkän aikaa on ollut hiljaista ja mä olen vain toivonut jotain.. jotain. Edelleen odottanut, tietäen ettei se kuitenkaan tapahdu. En nuku seuraavana yönä varmaan silmäystäkään. Vappupoika tuli puhumaan mulle. Kysyi jotain että olisinko vielä odottanut meidän jutulta jotain ja totesi että kun ei asiat mihinkään oikeen edennyt niin oli parempi vaan saada sit joku päätös koko jutulle. Mä sitten Supernaisen rohkaisemana sanoin mitä sydämellä on. Sanoin katuvani aika paljon sitä etten yrittänyt tarpeeksi tai tehnyt oikeen asioiden eteen mitään koska pelkäsin jotain, pelkuri kun olen. Nyt sitten istun täällä kylmässä peittojen alla kyyneleet silmissä odottaen vastausta. Tulenko saamaan sitä ikinä? En tosiaankaan tiedä. Tällä hetkellä näyttää toivottomalta. Mä toivon. Mä toivon että hän ymmärtäisi kuinka pahalta musta tuntuu kun olin pelkuri ja hän antaisi minulle mahdollisuuden, vaikka sen sitä varsinaisesti edes pyytänytkään. Mä haluaisin kupin teetä ja tupakan rauhoittamaan oloa. Hiljensin koko pojan.Vihreä pallo nimen vierestä katoaa ja mä jään ruudun taakse tyhjänä ja tyhmänä tuijottamaan, ilman vastausta. Kyyneleet meinaa jatkuvasti ottaa vallan, mutta jotenkin onnistun nielemään ne ja sivuuttamaan itkun. Edelleen epätiedossa, itseinhossa ja päässä tuhansittain enemmän kysymyksiä. Please, please, please I'm begging on me knees don't let him be in love with someone else...
Huomenna on muutenkin stressaava päivä, jää unet ihan varmasti olemattomiksi. Paljastan nyt viimein, ihan vain helpottaakseni asioista puhumista ja selittämistä täällä, että ala jota opiskelen on kauneudenhoitoala. Opiskelen siis kosmetologiksi. Meillä alkoi nyt jalkahoidot, joten mun koulunkäynti on tavallaan ihan helvettiä. Harjoitellaan jotain, toisillemme tietysti, ja mun täytyy paljastaa mun jalat. Se ei sujunut hyvin viimeksi. Käärin lahkeet ja nilkat paljastuu. Kaikki ympärillä hiljenee ja vilkuilee ilmeettöminä vuorotellen mun nilkkoja ja kasvoja. Opettajakin vaivaantuu. Se ei pahemmin neuvo, hädin tuskin eds viitsii katsoa. Koko maailma sulkee taas silmänsä mun pahalta ololta. Ihmiset ympärillä katsovat mua salaa ja miettivät selkeästi asiaa. Joka kerta kun he huomaavat mun huomanneen heidän tuijottavat uteliaat katseet he kääntävät sen nopeasti pois. Loppu päivän ajan he katsovat minua vaivaantuneina. Huomenna mun pitäisi sitten kokea se taas uudelleen, kun jatketaan harjoittelua. Ei tosiaan, ei siis niin yhtään, olisi fiilistä siihen. Ei ole fiilistä mihinkään. Lisäksi mun pitäisi huomenna tavata taas se hemmetin terkkari. Luulin päässeeni siitä, vaan unohdin että tänä vuonna meillä onkin terveydentarkastus ja minulla se on tietysti huomenna.
Koska ihmiset lakkaavat odottamasta multa niin paljon ja hyväksyvät sen faktan että olen vain ihminen?
1 secrets:
Halit! ♥
Lähetä kommentti