Kuin unen lävitse äänesi kuulla voin.

Herään aamulla itkien. Tätä ei mulle paljon tapahdu. Ei koskaan.
Makaan vaan sängyllä ja itken loputtomasti, en osaa lopettaa. Yritän itkeä hiljaa ja rauhoittua ettei kukaan kuule. Mietin miten kukaan voi olla niin ilkeä, miksi kukaan tekee tuollaista ja mitä minä tein väärin. Sitten tajuan kaiken ollaan unta. Unta jossa muutama mun vanha luokkalaiseni peruskoulusta kiusasi minua ja oli todella ilkeitä. Onnistun nukahtamaan taas ja näen painajaista käärmeistä. Pelkään käärmeitä helvetin paljon. Herään enkä uskalla liikkua.
Niin, miksihän se herääminen olikaan perseestä? En melkein ikinä erota todellisuutta ja unta toisistaan ja tapahtuu jotain tälläistä. Joten nyt en uskalla nukkua. En halua nukkua, koska en halua herätä enkä halua huomista. En halua olla hereillä, koska haluan ajan menevän nopeasti ja huomisen ja koska nukkuessa ei ole mitään. Ei tunne mitään. Sä vain olet. Nukut. Tää on nykyään varmaankin yksi mun elämän suurimmista ristiriidoista, niin surullista kuin se onkin. En tiedä onko parempi olla hereillä vai unessa. Uuvuttavaa.

Niin muuten, siitä terkkarista jota mun piti mennä tapaamaan. Herätys soi sillon aamulla ja painoin sen pois. Muutama minuutti ja totean ettei musta ole menemään sinne. En uskalla. Silmät kiinni ja jatkoin nukkumista. En ilmottanut sille terkkarille mitään, eikä sekään mua pahemmin kaipaillut. Good for me, en joudu ahdistumaan uudestaan. Nyt vaan inhottaa jos kukaan kysyy. Tosin ei ole vieläkään kysynyt joten en usko että kysyykään. Hyvä niin, koska en usko että kukaan oikeen tajuaa kuinka iso ja vaikea asia tää mulle oikeasti on. Enkä osaa enkä edes halua yrittää selittää sitä muille. Sitä ennenkin selittänyt omista peloistaan muille ja saanut pelkkää paskaa niskaan, so I rather not.

Jealousy, turning saints into the sea.

Hölmöä ja tyhmää. Todella hölmöä ja tyhmää pelätä menettävänsä jotain mikä ei ole sinun. Olla mustasukkainen jostain mikä ei ole sinun. Minä olen todella mustasukkainen ihminen. En tosin vaan oikeen näytä sitäkään. Suututtaa, itkettää ja ahdistaa. Pelkään todella paljon, että Vappupoika pitää toisesta tytöstä. Oikeastaan enemmänkin että heillä olisi ollut jotain... juttua. Säätöä. Mä olen täällä, enkä voi tehdä mitään. Mulla oli tilaisuuteni. Hän on paljon kauniimpi kuin minä. Hän on hauskempikin varmasti. Hän ei ole outo. Minä olen outo ja ihan vitun sekaisin. Heillä on varmaan enemmän yhteistäkin. Hän on seksikkäämpi. Hänellä on jotain muotojakin. Hänellä ei ole lapsen vartaloa. Hän ei ole ällöttävä. Hän on helpompi kuin minä. Hän on siellä ja minä täällä.

Tää mustasukkaisuus ja tämä suunnaton alemmuuskompleksi saa mun pään ihan sekaisin. Vie kaikki voimat. En jaksa syödä, enkä jaksa olla syömättä. En halua olla hereillä, mutten myöskään nukkua. En halua olla kotona, enkä halua lähteä mihinkään. En halua puhua, en kuulla, en nähdä. En halua olla mitään. Haluaisin vain olla olematta. En halua kuitenkaan kuolla. Haluan vain tämän paskan olevan ohi. En halua olla minä. Haluan hänen tuntevan samoin, mutta en halua hänelle mitään pahaa. Pelkään mennä facebookiin. Pelkään näkeväni liikaa. Pelkään puhua hänelle. Pelkään hänen huomaavan kuinka paljon hän on minua parempi. Pelkään menettäväni hänet. Pelkään että kaikki on ohi. Pelkään että mokasin taas.

Tälläistä helvetin hyvää joulumieltä Treacelilla, mutta toivottavasti te kaikki osaatte nauttia joulusta, talvesta, ihmisistä ja kaikesta tästä kauniista ympärillä. Onnellista Joulua! ♥

The Killers - Mr.Brightside

I want to be thinner.

Minä olen ällöttävä, lihava, inhottava, ruma, heikko, itsekäs ja huono ihminen.

Perjantaina paino oli noussut onneksi vain 200g eli painoin siis tasan 45. Suuri huokaus ja helpotus aamulla tämä. Luulin että söin kuitenkin jotenkin paljon sillon tai ainakin päässä huusin jatkuvasti itselleni sitä kuinke olen syönyt kuin sika. Silti lauantaina... Viikon ehdoton kohokohta aamulla. 43.8 kg. Sitä fiilistä ei oikeasti oi edes sanoin kuvailla. Niin uskomattoman mahtava! Melkein itkin riemusta ja ajattelin etten syö koko loppu vkl melkein mitään, siivoan vaikka ja saan viimein jotain aikaan.  Olen kerrankin hyödyllinen ja reipas niin että voin olla ylpeä itsestäni..
Vaan ei. Tietysti mä pilaan kaiken. Ihan kaiken. Heitän kaiken laihduttamisen ja paastoamisen ja kaiken hukkaan. Lähden käymään siskoni luona ja no... Loput voikin päätellä. Pilaan kaiken. Heitän työni hukkaan. Turhaan uurastin. Tiedän ettäkyseessä oli nyt iltapaino ja se voi heitellä, mutta mikään näistä ei nyt lohduta. 46.2. Jokainen gramma mussa saa nyt mut tuntemaan oloni niin mitättömäksi ja heikoksi. I am so disgust myself.

Will my heart be broken when the night meets the morning star?

Yllättäen ei mennyt tämä päivä ihan suunnitelmien mukaan.
Aamupaino oli 44.8. Mikä on helvetin hienoa, pudotin yli kilon... jonka tänään varmaan sitten lihoin takaisin. En ole oikeen tehnyt mitään, syönyt vain aika paljon. En haluaisi lihoa takaisin kaikkea sitä eilistä ponnistelua. Näin jos käy niin huomisesta tulee todella vähä ruokainen. Tulee kyllä varmaan muutenkin..

Mua myös pelottaa. Vappupoika on ehkä tulossa huomenna tähän kaupunkiin. Keikalle. En vaan ole varma onko tulossa, puhui yhdessä välissä siitä aika paljon ja vihjaisi että voisi nähdä silloin... Nyt vaan kun hänelle juttelin eilen ei hän sanonut koko asiasta mitään. Eikä nytkään näyttäisi tulevan minulle mitään siitä puhumaan. Tai puhumaan mitään muutakaan. Pelkään ettei hän halua nähdä minua. Hän tulee tänne eikä sano minulle mitään ja kuulen tästä joskus viikon päästä häneltä ohimennen tai luen facebookista.. Lisäksi en sitten uskalla luvata ystävällenikään että menisin taas viikonloppuna hänen luokseen. Jos olisin luvannut ja peruisin Vappupojan takia... Saisin varmaan taas syytöksiä niskaani. Sama se vaikka en olekaan nähnyt häntä varmaan useampaan kuukauteen pian, ei mun tunteilla ole väliä. En myöskään jostain syystä oikeen kehtaa kysyä asiaa häneltä. En tiedä edes miksi.. Toivon vain että jotain tapahtuisi. Merkitsisi minulle todella paljon tällä hetkellä tietää että hän välittää edes vähän.
 
ps. huomenna terkkarille... :s

Amy Winehouse - Will You Still Love Me Tomorrow?

But the feeling is blind

Maha huutaa. Lujaa. Ei ole varmaankaan koskaan huutanut noin lujaa. Mutta minäpä en aijo syödä. En ole syönyt tänään mitään. En yhtään mitään. Aamulla puntari näytti 45.9 ja sen järkytyksen ansiosta päätin siinä hetkessä jättää tänään syömättä. Mä en ole koskaan tehnyt tätä aikaisemmin, ja nyt mietin syvästi että miksi en. Niin mahtava tunne. Tänään on ihan kaikki mennyt pieleen, mutta on jaksanut hymyillä kuitenkin kun mielessä on se tieto että on pysynyt näin vahvana. Ei murustakaan alas kurkusta. Useampi kuppi teetä ja koko ajan jotain tekemistä kehitteillä. Nälkäänkin tottui nopeasti ja muistiin palautui kuinka paljon rakastankaan tätä tunnetta. Voimattomuutta, sitä ainoaa heikkoutta jota en vihaa. Joskus siitä tulee vähän samanlainen olo kuin kofeiinista tai tupakasta. Ihan mielettömän mukava tunne. Tää pistää miettimään joskos huomennakin onnistuisi, vaikkakin olen huomenissa enemmän kotona kuin tänään. Silti, muut on jo syönyt kun tuun kotiin. Tykkään kauheasti kun on töitä nyt. Päivät on niin pitkiä eikä siellä koskaan tee mieli syödä. Kun tulee kotiin kaikki muut on jo syönyt eikä kukaan oikeastaan kiinnitä niin hirveästi huomiota siihen syötkö vai etkö. Mä haluaisin onnistua tässä huomennakin, mutta pitää nyt katsoa mikä fiilis on aamulla. Niin ja tietysti, mikä paino.

ps. hankin itselleni mittanauhan, pääsen kyttäämään vielä ympärysmittojani. <3 :)

I wish "If only..."

Mä vaan toivon jatkuvasti että olisin tehnyt kaiken toisin.
Toivon etten olisi koskaan tullut ulos kuorestani. Että en olisi ikinä näyttänyt tunteitani maailmalle ja muuttunut tälläiseksi heikoksi paskapääksi. Toivon etten ikinä olisi vaivannut muita mun ongelmilla.
Toivon välillä salaa myös että en vieläkään osaisi itkeä.

Toivon etten olisi näin huono ihminen ja ystävä. Toivon että olisin tehnyt kaiken toisin silloin, kun ystävälleni tapahtui jotain kamalaa. En olisi jättänyt silloin mun ystävääni yksin... Sanoin että lähden, mutten lähtenyt. Mietin jatkuvasti miten asiat olisi voinut mennä toisin jos olisin vain mennyt hänen mukanaan. Olen pyytänyt anteeksikin ja hän antoikin anteeksi. Silti minusta tuntuu että olen syyllinen kaikkeen, vaikka monet vastaan väittääkin. Mä olen. Tiedän sen ja ystäväni tietää myös.Hänen vanhempansa ja perheensä tietää sen. Kaikki sen tietää. Mä olisin voinut estää sen. Paremmin kuin kukaan muu. Tuntuu että olen ainoa joka olisi voinut estää sen. Mä olin ainoa joka olisi voinut estää sen. Mulla on niin syyllinen olo. Tuntuu etten ansaitse iloa, en ansaitse elää. En hengittää. Mun pitäisi vain kärsiä. Ehkä olen se mitä kaikki odottaa, paskapää joka feidaa kaikki ystävänsä. Kaikki tietää sen ja haluaa että muistan sen.

Toivon että olisin yrittänyt enemmän. Toivon että olisin kertonut Vappupojalle silloin kuinka paljon haluan olla hänen kanssaan ja kuinka paljon pidän hänestä silloin kun oli mahdollisuus. Toivon että olisin uskaltanut puhua hänelle enemmän, soittaa, lähettää viestiä, mennä käymään, hymyillä enemmän, olla se joka halaa ensin... Toivon että olisin näyttänyt hänelle paremmin mitä tunnen. Tai edes kertonut.
Ei tässä nyt kuitenkaan ehkä? ole koko peliä menetetty, musta vaan joskus tuntuu että hän voisi olla nyt minun jos olisin yrittänyt enemmän. Tällä tahdilla ja asenteella se ei tapahdu koskaan.

The Cure - Cut Here