Tuijotan terää sängyllä koneen vieressä. Voin huonosti, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Molemmat samasta syystä. Söin tänään ihan liikaa. Olen lihava ja inhottava turha paska. Tiedän ettei viiltäminen oikeasti varmaan auta pidemmän päälle mitään, mutta ajatus siitä hetkellisestä helpotuksesta houkuttaa. Edellisiin jälkiinkin sattuu vielä. Mä haluan vain pois täältä. Pois mun ruumiistani, ällöttävästä, tursuavasta ja löysästä kehostani. Kaikki mussa oksettaa mua. Inhoan jokaista soluani. Katse siirtyy terästä jalkoihin. Nilkat ovat lähes täynnä arpia. Ei löydy pahemmin tyhjiä kohtia. Eipä se jalkoja paljon rumenna. Leevi and the Leavingsia lainatakseni: Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi. Tosin nyt se koskee jalkoja. Uskoisin että kyllä naamaakin, ihan mitä vain osaa mussa.. Eipä paljon rumemmaksi ihminen voi tästä tulla. Mä ansaitsen sen. Olen idiootti, tyhmä, läskilaiskapaska. Ruma ja ällöttävä. Haluan sen hetken helpotuksen. Mä tarvitsen sitä.
20 punaista jälkeä, ja mä onnistun saamaan pienen hymyn..
ps. sinä jolle lupasin kertoa joka kerta kun teen tätä itselleni... Anna anteeksi, musta ei vaan ole siihen.
0 secrets:
Lähetä kommentti