Tavallaan riski teksti kirjoittaa. Oon kaverilla, ja se lähti paikkaan x. Mut musta vaan nyt tuntuu että mun täytyy saada tää kirjotettua, toivottavasti ennen kun se tulee takaisin.
Mun peilikuva oksettaa mua. Kaikki mussa oksettaa mua. Olen niin vitun ällöttävä ja ruma. Tuntuu etten ikinä onnistu olemaan tarpeeksi vahva, ja pysty näkemään kaunista ja laihaa henkilöä peilistä. Mun tekee mieli itkeä joka kerta. Oman kuvan näkeminen on välillä vaikeampaa kuin se on koskaan ollut... Kaikki mussa on vaan niin ällöttävää. Mun täytyy onnistua laihtumaan. En saa enää sortua. En vaan saa. Mun on myös pakko alkaa liikkumaan. Vielä kun voin pururadallakin juosta, niin mun pitää oikeasti käyttää tilanne nyt hyväkseni. Ihan vitun sama mitä muut sanoo, mun on pakko pystyä ryhdistäytymään. Voiko se muka olla niin vitun vaikeaa? - Ilmeisesti.
Vituttaa, kun ei ole mitään terävää mukana. Haluaisin vaan painaa terän iholle, ja tunte sen kivun. Tuntea kuinka se viiltää syvän haavan mun jalkaani ja katsella kuinka veri valuu siitä alas. Mä en ole aikalailla tasan viikkoon tehnyt itselleni mitään, ja alkaa jo ahdistaan. Ehkä mun vihani johtuukin siitä. Ehkä olisi tervettä opetella purkamaan tunteensa normaaleilla tavoilla. Mutta miten voi vaan sattua näin paljon jatkuvasti? Koska se kipu hellittää?
0 secrets:
Lähetä kommentti