Apua kuinka paljon hämmentää tää uusi kirjoitus juttu ja blogger muutenkin. Henkilökohtaisesti en ole vielä kovinkaan rakastunut.
Tiedättekö kuinka mahtavaa on täristä itkien sängyssä koko yö ja juuri kun olet nukahtamassa joudut juosta vessaan oksentamaan? Ei, se ei ole mukavaa. Onnistuin nukahtamaan vasta joskus viideltä. Niin, ja heräsin yhdeksältä kun äiti rymisteli huoneeseen viemään kaappiin lakanoita.
En tiedä, mä olenko mä todella outo ihminen vai onko se ihan normaalia kun tälläisen yön jälkeen/sen aikana mietit vain sitä, kuinka saatat nyt laihtuakin! Ensimmäinen ajatus kun heräsi aamulla oli että haluan tietää paljonko painan. Minulle ei kuitenkaan tuo nouseminen ole koskaan kovin helppoa ollut, joten onnistuin parin tunnin päästä vasta raahautumaan vessaan ja puntarille. En voi sanoa kuinka järkyttynyt olin kun ihana puntarimme näytti numerot 35.3. Se ei vaan mitenkään voi olla mahdollista että painaisin sen verran. Punnitsin itseni ainkain kolme kertaa ja se näytti samaa, joka kerta. Mutta se vaan ei voi olla mahdollista, koska vielä aikaisemmin tällä viikolla painoin jotain ällöttävät 48 kiloa. Alkaa ällöttää tuo numero joka kerta kun edes ajattelen. En ole edes vähentänyt syömistä tai mitään. Ei vaan voi olla mahdollista että musta olisi kadonnut joku 13 kiloa? Eieieiei. Näkee sen peilistäkin ettei mun maha ole yhtään pienentynyt. Se on edelleen suuri, löysä ällöttävä itsensä... Joten, mun täytyi päästä hetken päästä takaisin vielä kertaalleen katsomaan mikä meidän puntaria vaivaa. Tein sen juuri äsken (kun ensin kävelin hermostuneena pitkin taloa varmaan 20 minuuttia) ja se näytti lähes kaikkea 36-37 väliltä. Rehellisesti tulen hullluksi vielä joku päivä tuon kapistuksen kanssa. Mut täytyy saada tietää paljonko mä painan... Kattoo varmaan taas tässä pitkin päivää muuttuuko tilanne ja huomenna sama.
Helvetti mulla on niin kova nälkä että oksennan kohta, mutta en oikeen syödä mitään...



1 secrets:
MITÄVITTUA ETSÄ MISTÄÄ OKSENTAMISESTA PUHUNU? Siis mikä juttu tää nyt on? joku pöpö?
Ja ei pahalla rakas, et sä voi yhtäkkiä painaa kolkytviittä, ei vaan toimi tai siis ainakaan normaalisti. Kyl mä uskoisin et se joku 40 se voiskin oksentelun jälkeen olla... mut ei noin paljoa voi kadota :o tai mistäs sitä tietää
Lähetä kommentti