Hmm koulu on niin mukavaa. Nyt jaksan vähän ehkä hehkuttaakin.. Sen verran vainoharhainentaidan olla etten alaa teille paljasta, mutta olen siis ammattikoulussa. Jotenkin musta tuntuu vaan niin mahtavalta kun pääsee tekemäänkin jotain. Ei samanlaista kun peruskoulussa, jatkuvaa kirjoista pänttäämistä, kokeita, tehtäviä, kuunnellaa puolitoista tuntia opettajan turhautunutta selitystä ja sen jälkeen pitäisi osata kaikki. Ei, mä pääsen tekemään jotain. Se on mukavaa. Vielä kun pääsen tekemään jotain, mitä mä rakastan todella paljon. Mieletön tunne kun oikeastaan välistä olisit mielummin koulussa kuin kotona ja niin. Asiat kiinnostaa ja kaikkea, meillä on todella mukava luokkakin. Toistaiseksi tässä kolmen viikon aikan ainakaan ei ole pahemmin syntynyt mitään kuppikuntia eikä kukaan ole ketään vastaan nyrkit pystyssä niikuin edellisessä koulussa. Kaikki tulee aikalailla toimeen. Mitä nyt vähän vieraita toisillemme ollaan, mutta toisaalta... Kolme vuotta aikaa, eiköhän tässä meistä vähän tiiviimpi porukka muodostu. Sitä ainakin toivoisi. En halua taas vihata koulua ja sinne menemistä. Sitä kuitenkin ollut tässä nyt jo kymmenen vuotta, niin olisi mukava vaihteeksi olla kiva mennä sinne. Toisaalta, meidän alalla pitää tulla kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja muutenkin työ on todellakin asiakaspalvelua, niin toivoisi että tämäkin auttaisi vähän siinä miten toisiamme kohdellaan. Vau, kuinka hieno fiilis voi tullakaan tästä kun kirjottaa vaan koulusta. Se on vieläkin mulle niin uskomatonta et oon tässä ja nyt. Pääsin sille alalle minne halusin ja vielä oikeaan kaupunkiinkin. Ei tarvinnut muuttaa yksin uuteen pelottavaan paikkaan. Tykkään nyt tosi paljon.
Vähän kuitenkin miinuksena kalvaa asia nimeltä stressi, johon olen turhankin helposti taipuvainen. Kauheasti hommia kotona tehtäväksi, enkä ole oikeastaan aloittanut kuin yhden. Yritin tänään vähän tehdä niitä jotain, mutta jotenkin taas näitä päiviä etten onnistu ymmärtämään tekstiä jota luen ja mitään oheita ja turhaudun. Siitä seuraa raivostuminen, stressin lisääntyminen ja ahdistus. Oli vielä muitakin koulun ulkopuolisia asioita hoidettavana ja hermoromahdus oli todella lähellä. Äitikin onnistui lisäämään sitä neuvomalla jotenkin ärsyttävällä tavalla. Toistamalla asioita joita olen sanonut ja tiedän jo ja itsekin vähän turhautumalla minuun koska turhauduin häneen. Ihme että jaksaa edes auttaa minua tälläisissä asioissa kun olen niin hermostuttava silloin ja pahalla päällä.
Hyi ja kun edes miettii mitä olen syönytkin tänään..
Taidan kärsiä pian stressikuoleman.
0 secrets:
Lähetä kommentti